sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Pinkki revontuli

Tytär kysyi joskus viime vuonna koska teen hänelle pinkki-valkokirjavan Revontuli-huivin. En yhtään muistanut että meillä olisi ollut joskus semmoisesta puhetta mutta tällä kertaa painoin toiveen mieleeni.


Sattumalta hyvin pian tämän pyynnön jälkeen kanssaneulojalla oli myynnissä pinkkisävyistä vironvillaa, tosin sitä ohuempaa yksisäikeistä. Ostin langan mutta en sitten kuitenkaan aloittanut huivia heti. Ja hyvä niin, Seinäjoen käsityömessuilla kuljeskellessani huomasin hyvin pienen kojun jossa myytiin vironvillaa ja siellähän se pinkki-valkoinen vyyhti odotti minua kuin tilattuna.


Tammikuun alkupäivinä kerin vihdoin langan ja aloitin huivin. Laitoin tyttärelle kuvaa että onko oikea väri ja olihan se.


Huivi eteni nopeasti, neuloin viimeisiä kerroksia autossa ilman ohjetta kun tämän mallikerran oppii niin nopeasti ulkoa.


Huiviin kului lankaa melkein koko vyyhti, n 190 grammaa, lopusta saa varmaan kuvioraitaa vaikka kämmekkäisiin tai lapasiin.


Liotin huivin hyvin ohjeen mukaan ja lisäsin veteen vähän hiusten hoitoainetta. Huiviin jäi vähän hoitoaineen tuoksua kun en huuhtonut sitä huolellisesti pois. Kun olin laittanut isoon pahviin kiinnitetyn huivin kuivumaan seinään nojaten, mies huomasi sen ja totesi että neuloit sitten tuommoisen lepakon.


Malli: Revontuli
Lanka: Vironvillaa 8/2
Puikot: 5 mm pyöröpuikko (80 cm riitti hyvin)


8 kommenttia:

  1. Kauniin värinen. Minullakin on Revontuli tekeillä, mutta aika ruman värinen kun kaapista sattui lanka löytymään.

    VastaaPoista
  2. Ihana ja täydellisen värinen! Minulla on ollut kaksi vuotta kaapissa pinkki-kirjava lanka juuri tuota huivia varten kaapissa, mutta en ole ehtinyt ottaa sitä puikoille. Josko nyt keväällä ehtisi, jotta saisi syksyllä kaulaan :) on taas niin monta asiaa kesken ;)

    VastaaPoista
  3. Lepakon, tirsk.
    Ihana revontuli, eka tämänvärinen jonka olen nähnyt. Ite oon neulonut näitä pari, ja aina tää vaan on kiva.

    VastaaPoista
  4. Ihan mielettömän hieno huivi, ottaisin kyllä. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin heti lukijaksi. Tykkään lukea kaikkia erilaisia blogeja. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujalle.

    VastaaPoista