Sukkahullutuksessa on meneillään vapaaehtoinen kierros niinpä minun piti keksiä itselleni jotain muuta neulottavaa kisasukkien sijaan.
Tämä malli oli Ravelryssä SKA (sock knitters anonymous) ryhmän maaliskuun myysteerimallina, ohje taitaa olla ilmainen ainakin huhtikuun loppuun asti. En oikeastaan välitä enää neuloa näitä mysteeriohjeita samantien kun ne julkaistaan mutta tästä ohjeesta tykkäsin jo heti ensimmäisten vihjeiden jälkeen. Ja tämä malli on mysteeriohjeeksi tosi harmooninen vaikka joka osiossa onkin jotain uutta ja erilaista.
Koska palmikot vetävät neulosta aika paljon kasaan, tein varren ohjeen keskimmäisen koon mukaan ja vähensin terään silmukoita kun sileällä neuleella M-koon terästä olisi tullut aika iso. Sukat on mulle vähän isot mutta nämä menevätkin lahjaksi.
Tein ensimmäisen sukan pyöröpuikolla ja toisen sukkapuikoilla. Palmikot sujuu mukavammin sukkapuikoilla kun silmukat asettelee sopivasti niin apupuikkoja tai silmukoiden siirtelyjä ei tarvita. Totesin taas kerran että neulon pyöröpuikolla nopeammin ja sukkapuikot sattuu vähän sormiin.
Värit on kuvissa taas vain vähän sinnepäin, päivällä olisi ollut parempi valo mutta aika kului taas johonkin muuhun ja ehdin kuvaamaan vasta auringon ollessa tosi alhaalla. Väri on siis kauniin sinivioletti ja ihan tasainen.
Malli: Beauty Berry
Lanka: Pirkanmaan Kotityön Kirjopirkka
Puikot: 2.25 mm
Taisin viimeksi luvata kuvia kevään kukkasista. Meille sattuikin aika kolea viikko ja melkein kaikki kukat on vasta nupuilla mutta kyllä se kesä sieltä vielä tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti