sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Pöllöt sumussa

Pöllölapasten ohje oli niin kiva että päätin sitten tehdä toisetkin.


Tällä kertaa toinen langoista on vähän perusfingerin lankaa vahvempaa ja 100 % merinovillaa. Tuo harmaa lanka on siis tämän postauksen viimeinen lanka, edelleen mun suosikki noista voittolangoista sekä väriltään että neuletuntumalta. Lankaa jäi onneksi vielä johonkin minkä neulon ihan itselle.


Valitsin myös edellisiä lapasia vähän isommat puikot, lapasista tuli kuitenkin aika pienikokoiset.


Toiseksi langaksi valitsin Pirkanmaan Kotityön Kirjo-Pirkan, raitalangassa oli ehkä vähän liian läheisiä sävyjä tuon ei niin tasavärisen harmaan kanssa mutta tykkään itse lopputuloksesta, eihän ne oikeatkaan pöllöt aina niin selkeästi erotu ympäristöstään.


Neulominen oli kivaa tälläkin kertaa. Lisäsin reunoihin kuviovärisen pystyrivin niin lankoja tarvitsi sitoa vain muutamassa kohdassa.


Isomman pöllön silmät on tälläkin kertaa tehty silmukoita jäljentäen. Sävy on pikkuisen enemmän neonvihreä kuin mikään kuviolangan väreistä.


Lapaset lähtivät arvontavoittajalle joka joutui odottamaan palkintoaan vähän tavallista kauemmin kun sukkahullutus vei niin mennessään että en ehtinyt laittamaan palkintoa postiin ennen pääsiäistä kun piti vaan neuloa sukkia koko se aika minkä olin kotona (ja just ennen pyhiä en enää viitsinyt postittaa).


Malli: Grey Eyed
Langat: Dragonfly Fibers Damsel ja Kirjo-Pirkka, silmiin vähän jämälankaa.
Puikot: 2.5 mm pyöröpuikko.


5 kommenttia:

  1. Onpas kaunis lapasmalli. Kuviot näyttää kivoilta, kun ne on vähän tuollaisia häilyviä. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat värit ja ihanat lapaset! Viittaakohan otsikko animaatioelokuvaan Siili sumussa, ainakin värit ovat yhtä pehmeän murretut ja utuiset :)

    VastaaPoista
  3. Todella hauskat ja onpa ihanat värit.

    VastaaPoista
  4. Kivan hämyisänä näkyy kuvio. Tässä huomaan, ettei kuviota aina tarvitse alleviivata räikeillä kontrasteilla, tämä toimii upeasti. Nämä ovat hienot.

    VastaaPoista