Sukkahullutuksen kakkoskierroksen ohje julkaistiin viikko sitten sunnuntaina, aika myöhään illalla. Etukäteen oli kerrottu että tällä kierroksella tarvitaan myös helmiä mutta sitä vähän kummasteltiin kun tarvikelistassa ei kuitenkaan ollut virkkuukoukkua tai hammaslankaa millä helmiä tavallisesti lisätään neuleeseen.
Tällä kertaa helmet pitikin pujottaa lankaan ihan ensimmäiseksi. Sitten silmukat luotiin niin että ne helmet olivat osa luontireunaa. Neulottiin pätkä sileää, taite ja taas pätkä sileää. Sitten ne työ taitettiin nirkkoreunaa pitkin ja helmireuna yhdistettiin niin että helmet tulivat kauniiseen riviin (enemmän tai vähemmän kauniiseen). Aloitus oli aikamoista näpertelyä, minulle uutta oli helmien pujottaminen valmiiksi lankaan ja tuo yhdistämiskerros jonka teen yleensä vähän eri tavalla.
Muuten nämä sukat ovat hyvin tavalliset pitsisukat joissa on mukana hyvin pieniä palmikkoja, näissä mun sukissa nuo palmikkokohdat ei edes näy kunnolla kun lanka on niin pehmeää eikä olleenkaan semmoista pyöreää jossa palmikot näkyisivät hyvin.
Aloitin sukat maanantaiaamuna, jatkoin töiden jälkeen neuloen koko maanantai-illan. Nukuin kunnon yöunet, neuloin yhden mallikerran tiistaiaamuna ja sain sukat valmiiksi tiistaina töiden jälkeen, meni kyllä aika myöhään kun tiesin että näillä ei ole mikään kiire.
Otin kuvia keskiviikkoaamuna ennen töihin lähtöä ja senhän arvaa että kuvista tuli silloin tosi sinisiä, mun jalatkin on ihan siniset. Oikeasti langan väri on tuommoinen sinertävä vaalean vihreä joka toistuu aika hyvin noissa muissa kuvissa. Lanka on aivan ihanaa, kivaa neulottavaa josta sukat valmistui kuin itsestään.
Malli: Rose & Thorn Socks
Lanka: Rowan Fine Art
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko
Tällä hetkellä Sock Madness kisan kakkoskierroksen paikoista on jo yli puolet täynnä. Yksi joukkue on saanut kaikki paikat täyteen ja parista puuttuu vain muutama. Itse olen nopeahkossa joukkueessa jossa on kuitenkin vielä useampia paikkoja täyttämättä. Kakkoskierros loppuu viimeistään ensi viikon sunnuntaina tai aikaisemmin jos kaikki joukkueet on saaneet paikat täyteen sitä ennen. Luultavasti tämä kierros jatkuu ihan viime minuuteille, hitaimmissa joukkueissa on vasta muutamia valmiita sukkapareja.
Olen ihaillut mallia Ravelryssä tabletillani, mutten oikein saanut selvää helmikerroksesta. Nyt näin sen hyvin - todella kaunis!
VastaaPoistaKauniit sukat! Helmiraita sopii sukkiin todella kauniisti. Sukkien aloitusreuna ja helmihässäkkä kuulostavat kyllä hämmentävältä.
VastaaPoistaKauniit sukat olet ahkeroinut! Tuo helmillä aloittaminen kuulostaa mielenkiintoiselle.
VastaaPoistaNäistä tuli todella kauniit! Eeva
VastaaPoista