keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Kuudes kierros

Ennen kisan kuudetta, semifinaalikierrosta, suomalainen mode ohjeisti meitä varaamaan sukkapuikkoja tai useampia pyöröpuikkoja.


Jotenkin arvasin heti että nyt taidetaan neuloa paloja.


Ja niitähän ne. Tosin nämä palat yhdistettiin toisiinsa samalla kun neulottiin mutta lanka piti katkaista joka välissä.


Sukat aloitetaan kantapäästä, tehdään kaksi viisikulmiota joihin sitten aletaan yhdistellä kuusikulmioita. Kuusikulmiot on kahdenlaisia, perusmallia joka on sileää oikeaa ja tähtiä joissa on mukana myös nurjia.


Kun pääsin vauhtiin niin homma oli lopulta ihan helppo. Neuloin kaavion mukaan ja käytin yhteensä yhdeksää sukkapuikkoa ja kahta pyöröpuikkoa. Loin silmukat pyöröpuikolle turkkilaisittain, neuloin kulmion neljällä sukkapuikolla ja siirsin loput silmukat sukka- tai pyöröpuikolle odottamaan seuraavaa kulmiota.


Sain sukat valmiiksi ensimmäisten joukossa vaikka huutosakkilaisena nukuin yön ja kävin myös lenkillä (askeltavoite saavutettu 75 peräkkäisenä päivänä :)).


Langanpäiden päättelyyn ja isojen reikien kursimiseen meni muutama päivä mutta ihan kivathan näistäkin tuli. Lankana KVG merino jonka sain palkkioksi testineulonnasta. Hyvin sopi tämmöinen kirjava tähän malliin.


Malli: Swirlagon Socks
Lanka: KVG Woolworks Merino nylon fingering
Puikot: 2.25 mm kasa sukkapuikkoja ja kaksi pyöröpuikkoa


Noinkohan meille tulee pensasmustikoita tänäkin vuonna. Kukkia ja pölyttäjiä ainakin oli.


1 kommentti: