maanantai 17. kesäkuuta 2019

Viides kierros

SockMadness kisa on taas tältä vuodelta ohi. Olen näissä postauksissa pikkuisen jäljessä, yritän kuvata loput sukat (+ TiiQ:n kirjan testisukat) tällä viikolla ja päivitän sitten useamman postauksen viikkovauhdilla. Esittelemättömiä sukkia on yli 15 paria.


Mutta näihin viidennnen kierroksen sukkiin.


Näyttää ihan iisiltä kirjoneuleelta mutta kun katsoo tarkemmin niin joka kolmannella kerroksella ruudukossa on vain toista väriä käytössä ja toinen väri vain tuossa etuosan kuviossa.


Olisin tietysti voinut käyttää tikapuutekniikkaa mutta päädyin aloittamaan toisen värin kerän molemmista päistä.


Neuloin sitten nuo kuviokohdat sillä ylimääräisellä langalla ja niin että lanka jäi odottamaan kuvion toiseen reunaan. Sitten kun sitä taas tarvittiin, neuloin toisen värin nurjalta ja toisen oikealta. Muistaakseni neuloin nurjan aina ensin että väridominanssi säilyi samana koko ajan.


Lopun ruudukko oli sitten helppo, kaksi kerrosta kirjoneuletta ja yksi yksivärinen kerros.


Jouduin tekemään loppuun minimiä enemmän kerroksia eikä nämä sukat ole silti suurensuuret. En sitten tiedä vaikuttiko tuo että vaihdoin kantapään tavalliseen ranskalaiseen, ohjeessa oli jälkikäteen tehtävä kantapää ilman mitään kiiloja.


Neulominen oli vaihteeksi taas ihan kivaa, lanka ihanaa vaikka värit ei niin sykähdyttävät olekaan. Ihana neuloa tämmöistä sileää merinoa. Ja lankakin riitti vaikka vähän epäilin kun kumpaakin väriä oli vain 50 g.


Ohjeessa oli jotain virheitä ja ne selitettiin sillä että alkuperäinen ohje + mallisukkapari oli tuhoutunut Kalifornian metsäpaloissa mutta koska ohje oli kuitenkin testattu niin kai sitä olisi voinut korjata ennen kisakierrosta.


Malli: Kanjer
Lanka: CoopKnits Socks Yeah!
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko


2 kommenttia:

  1. Kyllä olet ollut ahkerana, jos on 15 paria vielä esittelemättä! Mutta tosi kauniit nämäkin ja hienoa käden työtä.

    VastaaPoista
  2. Erikoiset sukat. Olet kyllä ollut ahkerana, innolla luen postauksesi kaikista sukista.

    VastaaPoista