maanantai 2. syyskuuta 2019

Kissasukat 2

Edellisen postauksen ensimmäisen sukan neulottuani mietin ensin etsinkö jonkun toisen ohjeen sille isommalle sukkaparille. Mutta tykkäsin kuitenkin mallista ja langatkin sopi ohjeeseen mun mielestä kivasti joten päätin vain muokata ohjetta pikkuisen. Ja mun laskujen mukaan langat riittäisivät vielä kolmeen sukkaan.


Isomman sukan tekeminen oli sitten lopulta yllättävän helppoa. Mittasin valmiista sukasta tarvittavan lisäpituuden ja laskin kerrokset.


Aloitin isomman sukan kantapään laskemaani kerrosmäärää aiemmin kuin pienessä sukassa. Muuten sukissa on sama silmukkamäärä, kerroksiakin on yhtä paljon, pienemmässä sukassa on korkeampi varsi ja isommassa pidempi terä.


Onneksi langassa ei ollut useampia solmuja ja isommista sukista tuli keskenään hyvin saman väriset.


Neuloin toisen pienemmän sukan kun olin saanut isomman sukkaparin valmiiksi. Toista pienempää sukkaa aloittaessa värillinen lanka oli ainakin kolmella pienellä kerällä. Värikästä lankaa jäi lopulta vain pari metriä.


Ja taisin jakaa neuloessa vielä yhden kerän kahtia että sain värit menemään nätisti.


Tytär haki tilaamansa sukat pari viikkoa sitten ja lahja on jo annettu eteenpäin.


Ja pienemmät sukat lähti myös tytön mukaan, otti ne itselleen kun koko sattui olemaan ihan sopiva.


Malli: Yökyöpelisukat
Langat: Viking Nordlys ja Hot socks Pearl
Puikot: 2,75 mm pyöröpuikko


3 kommenttia:

  1. Ihan mahtava tuo viimeinen otos! :D Ihanat kissakaverit. Tämä malli pitäisi neuloa itsekin, on ollut listalla pitkään.

    VastaaPoista
  2. Ihana väritys sukissasi! Työkaveri sai siis sukat!

    VastaaPoista
  3. Kauniit! :) Tämän värisenä en olekaan näitä aikaisemmin nähnyt. Hyvin käy väri tähän malliin.

    VastaaPoista