tiistai 23. elokuuta 2022

Taas tauko

 Kesä hurahti taas näköjään ilman postauksia. Tällä kertaa selitys ei ole muut harrastukset tai sairastuminen. Sock Madness kisan viimeiset mallit oli niin hankalia mulle että neulominen jäi keväällä aika pitkäksi aikaa. Ei vain huvittnut kun se yksi sukkapari oli kesken. Toki palasin myös töihin ja ennen töihin paluuta sairastuin ja sitä sairastamista on nyt kestänyt koko kesän, ens viikolla pitäisi helpottaa ja pääsen taas harrastamaan muutakin kuin neulomista. Jossain vaiheessa kesällä aloin myös neuloa jopa aika innokkaastikin mutta ne viimeiset madness sukat on silti vielä kesken.

Mutta nämä kuvat on vielä keväältä kuten lumisista maisemista voi arvata. Sukuun oli keväällä syntymässä uusi pikkuinen. Jo talvella kuntoutuksessa päätin että neulon tälle tulevalle pienelle samanlaisen peiton minkä neuloin edelliselle pienokaiselle. Mietin jo sairaalassa onko mulla lankaa jäljellä riittävästi ja mitä värejä kotoa löytyy. Kotiin palattua pengoin langat esille ja aloitin neulomisen.



Tiedossa oli että tämä tulokas on poika, siksi tässä peitossa on enemmän sinistä kuin siinä edellisessä. Patentin neuloin kaksi väriä kerralla kun sen taidon opin viime vuonna.



Langat riitti muuten ihan hyvin mutta punainen loppui kesken viimeisen raidan. Samaa lankaa ei tietenkään sanut mistään mutta toisessa langassa oli melkein sama sävy vähän vaan tummempi. Ei varmaan haittaa käyttöä vaikka värieron toki huomaakin ainakin siltä puolelta missä punainen näkyy paremmin.



Tässä kun esittelen näitä kevät talvisia kuvia voisin samalla muistuttaa syksyisestä yhteisneulonnasta.  Joji Fall KAL tulee taas. Siihen ehtii vielä ilmoittautua Designs by Joji Ravelry ryhmässä. Ryhmästä löytyy myös alekoodi jolla saa alennusta kaikista Jojin itse julkaisemista ohjeista. Itse ostin jo muutaman ohjeen ja ajattelin ilmoittautua neljällä työllä tänäkin vuonna. Suunnitelmissa on villatakki, paita, sukat ja yksi kaula-asia cowl jolle nyt en keksi hyvää suomenkielistä sanaa.



Malli: Hennoimmillaan peitto

Langat: Novita Artesaani 5 väriä, Novita merino DK, punainen, Silke by Arvier Peo 30, harmaa

Puikot: 4,5 mm pyöröpuikko

1 kommentti: