maanantai 5. syyskuuta 2011

Mustia kissoja

Sain elokuun viimeisenä päivänä valmiiksi vielä yhdet polvisukat. Näistä ei tullut ihan sellaiset kuin olin ajatellut mutta kai nääkin on ihan kivat.

364

Lankana Drops Fabel ja puikot 2.25 mm paitsi ihan ensimmäisessä kuvioraidassa 3 mm. Meinasin tehdä vain resorit noilla pienemmillä puikoilla mutta koska 3 mm oli sittenkin liian isot vaihdoin takaisin pienempiin. Ja minähän en pura mitään jos ei ole ihan pakko joten tein myös toisen sukan ekan raidan isommilla puikoilla.

367

Kissakaaviot löytyy Ravelrystä, Shadow Cats Chart, sukan sivuun sommittelin jotain tassunjälkiä muistuttavaa. Jos aikaa olisi ollut enemmän näistä olisi tullut vähän toisenlaiset.

363

Tää blogi taitaa täyttää vuosia ihan pian, muistaakseni aloitin syyskuun alkupuolella viime vuonna. Joten taas voisi olla arpajaisten aika. Yhtään en tiedä mitä arvon mutta enköhän mä jotain keksi ennen seuraavaa päivitystä n viikon kuluttua. Kaikki tähän postaukseen kommentoineet osallistuvat siis arvontaan.


60 kommenttia:

  1. Hienot sukat, kuten yleensäkin siun neulomat sukat ovat :)

    VastaaPoista
  2. WAU! Siis sukille. ne vetää ihan sanottomaksi :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat sukat - taas=) Mulla on pääkallot jalassa!

    Terveisin Mammukka

    VastaaPoista
  4. On ollut näpertämistä noissa sukissa. Hienot!

    VastaaPoista
  5. Todella ihanat kissasukat sinulla. Nämä sinun kirjoneulesukkasi ovat kyllä todella mahtavia.

    VastaaPoista
  6. Ihanat sukat, kyllä ovat olleet isotöiset. Olis kyllä kivat jos osais tehdä, kun musta kissakin on jo kotona.
    Terveisin mami

    VastaaPoista
  7. Miten ihmeessä kerkiät saamaan noin isotöisiä valmiiksi tällä vauhdilla? Aikamoinen sommittelu ollut, hienot! Kelpaisivat tällaiselle koiraihmisellekin :)

    VastaaPoista
  8. Ihanat sukat! Samoin aiemmatkin kirjoneulesukkasi - nuo vaatii rutkasti taitoa ja kärsivällisyyttä. Lopputulos onkin sitten upea!

    VastaaPoista
  9. Voi hyvä tavaton kuinka taitavia juttuja sinä teet! Minä käyn niitä aina ihastelemassa ja vähän kadehtimassakin :D Kiitoksia kun jaksat jakaa blogissasi meidän kanssamme tekemäsi neuleet, niitä on ilo katsella! Mukavia syyspäiviä!
    NooraV Neulomosta

    VastaaPoista
  10. Toinen toistaan hienompia sukkia blogi pullollaan, mahtavia.

    VastaaPoista
  11. Taas kerran upeat sukat. Alkaa tehdä mieli kokeilla itsekin kirjoneulepolvareita ja jotenkin tuo violetti on alkanut houkuttaa.

    VastaaPoista
  12. Kerrassaan upeat taas kerran :)

    VastaaPoista
  13. Aivan mahtavan upeat! Miten sinä osaatkin tehdä näin ihania sukkia?!
    Mukavaa viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  14. Ja taasen niin ihanat sukat... ei voi muuta kuin kateellisena katsella näitä.
    Onnea 1v blogille... ja hyvää jatkoa.
    Kauniin syksyn jatkoa.

    VastaaPoista
  15. Upeat, jotain tuolla kissamallilla on munkin pakko tehdä. Kiitos!

    VastaaPoista
  16. Upeat kissasukat! Ja onnittelut hienolle blogille. :)

    VastaaPoista
  17. Ihanat sukat! Ja Onnea blogillesi! :)

    VastaaPoista
  18. UUUH! Ompa upeat sukat. Ja onnea 1-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  19. Upeat sukat. Väritys näissä on niin makoisa, että alkoi heti tehdä mieli sulkaata (Suffelia). Nuo pienet makoilevat kissakuviot on aivan mahtavat. Pitää pistää korvan taakse muistiin, joskos jouluksi anopille saisin sukat tehtyä :)

    Onnea 1-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  20. Upeat sukat! Värit ja kissat iskee täysillä!
    Onnea ensimmäisestä blogivuodesta!

    VastaaPoista
  21. Vautsi miten upeat sukat ja suuritöistä kirjoneuletta ja vielä Fabelin ohuesta langasta! On kyllä niin kauniit.

    VastaaPoista
  22. Upeat sukat, sinulla on muutenkin mahtavia kirjoneulesukkia. Onnea 1 - vuotiaalle blogille.
    Villava neulomosta

    VastaaPoista
  23. Tosi hienoja töitä Sinulla!
    Onnea ekasta vuodesta.

    VastaaPoista
  24. Ihanat sukat, taas. Mun on pian pakko alkaa treenaamaan kirjoneuletta :)

    VastaaPoista
  25. Sinulla on aina upeita villasukkia näytillä :) Onnea blogin ensimmäisen vuosipäivän johdosta :)

    VastaaPoista
  26. On siis todella mahtavat sukat. Itsellä ei olis ikinä riittänyt kärsivällisyys... ;) Upeat! :D

    VastaaPoista
  27. Kylläpä on hienot kissasukat.(kalpenee kateudesta) 1-vuotis onnittelut blogillesi myös.
    T:Mersu neulomosta

    VastaaPoista
  28. Hienoja sukkia sulla on vinot pinot. Onnittelut 1- vuotiaalle!

    VastaaPoista
  29. Upeat kissasukat! Ja ne aiemmat lintusukat sitten! En edes tajua miten joku voi osata tuollaisia neuloa. :) Näitä on ilo katsella!

    Avellania

    VastaaPoista
  30. Ihanat kissusukat! Voi kun itselläkin riittäisi kärsivällisyys. Hyvää syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  31. Huiput - kyllä on neulojamestari asialla - niin kuin muissakin töissäsi.

    Onnittelut synttäreiden johdosta :)

    *Aikku* neulomosta

    VastaaPoista
  32. Voi, että on kauniit kissa sukat.

    VastaaPoista
  33. Upeita sukkia kertakaikkiaan!
    SaanaK neulomosta

    VastaaPoista
  34. Oot mun sukkaguru. Teet joko hienoja, upeita tai aivan mielettömiä sukkia :-D.

    VastaaPoista
  35. Noi on todella ihanat sukat! Oot mun sukkaidoli :)

    VastaaPoista
  36. noo... on kai ne ihan hyvät...:D.... vaatimattomuus kaunistaa, mutta sanoosit ny vaan notta kattokaas kaikki, tein ylihyvät ja komiat sukat! Komiat on! Terveisin Rattu

    VastaaPoista
  37. Ihanat sukat!! Onnittelut myös blogisi johdosta.

    VastaaPoista
  38. MAhtava taidon näyte vautsi vau !

    VastaaPoista
  39. Sinun sukat on jo ihan maailmankuuluja, tai vähintään Ravelrynkuuluja :) Ihania sukkia teet, ja millä vauhdilla! Mukavaa lämpöistä syksyä sinulle!
    Outi

    VastaaPoista
  40. Hei, miten ihmeessä en ole aiemmin löytänyt blogiisi?! Ravelryssa olen projektejasi ihaillut, mutta nytpä tämäkin päätyy seurantaan :-)

    Ihanat sukat! Yritän kerätä rohkeutta kokeilla kirjoneulomista taas itsekin...

    VastaaPoista
  41. Täällä on mykistävän upeita sukkia, muuta ei pysty sanomaan.

    VastaaPoista
  42. Iiiiiihanat sukat!! Arvontaan hep!!!

    VastaaPoista
  43. Sipriina neulomosta ihastelee sukkiasi.On ne mahtavat.Itse en ole kissaihminen,mutta noi sukat ovat sellaiset jotka kyllä laittaisin mielelläni jalkaani.Hyvää syksyä!

    VastaaPoista
  44. Ihania sukkia, täältä on aina hyvä hakea inspiraatiota ♥. Onnea blogisynttärin johdosta!

    VastaaPoista
  45. Kivoja kolleja. Sinulta näyttää putkahtelevan näitä isotöisiäkin sukkia puolihuolimattomasti puikoilta hurjaan tahtiin, olisi kiva nähdä livenä neulontavauhtiasi.

    VastaaPoista
  46. Ihanat sukat! heti nappasin ne, kun kerran meillä on kissoja ja neuleita. Sitten selailin taaksepäin ja kasapäin aivan mahtavia sukkia. Hui.Ihan rupeaa kädet syyhyämään... taitava olet!

    VastaaPoista
  47. Onpas tosi makeet sukat. Siinä sitä on ollut tikuttaminen, ohut lanka, ohuet puikot ja jatkuvaa kuviota. Olispa mullakin sinun kärsivällisyys ja taito, toivoo Tiina

    VastaaPoista
  48. Eksyin Vilukissin blogista tänne ja mitä täällä olikaan: Aivan ihania neuleita. Nuo sukatkin aivan ihanat ja todella siistit :)

    VastaaPoista
  49. Olen sanaton, niin käsittämättömän upeita kirjoneulesukkia olet tehnyt!!

    VastaaPoista
  50. Keksitkö itse nämä mallit joita toteutat? Et olekaan mikään eilisen teeren poika - niin hienoja nämä työsi ovat!

    VastaaPoista
  51. Mistä ihmeestä sais näihin mallin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjetta näihin sukkiin ei ole eikä tule, kissakaaviot löytyy tuolta linkistä (näköjään muuttunut maksulliseksi) ja noita tassunjälkiä voi etsiä hakusanalla paw. Annoin sukat pois heti niiden valmistuttua joten silmukkamääristä ei ole mitään tietoa. Ohjetta en voi kirjoittaa kun noi kuviomallit on toisen suunnittelemat.

      Poista
  52. Kylläpä olet loistava, upeat mustat kissat!

    VastaaPoista