sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Back to Basic

Vuoden aikana valmistuneet sukat on löytäneet uuden kodin niin äkkiä että huomasin näin joulun lähestyessä lahjasukkalaatikon olevan melkein tyhjä. Onneksi töissä on vielä muutama koulutuspäivä jonka aikana voi neuloa. Tosin se ilo loppuu aika pian kun niitä uusia asioita pitää ottaa käyttöön mutta ehkä saan vielä vähän täytettä laatikkoon. Nämä valmistuivat tämän viikon aikana:


Lankoina Seiskaveikkaa, Maijaa, Vilmaa ja Nalle Coloria. Pääasiassa ihan perussukkia ja koska kirjoitan ohjetta Åbo-sukkiin pitihän nekin neuloa.




Muutin vähän kantapään raidoitusta tähän versioon, sukat on myös isommat kuin ne aiemmin kuvatut mustapohjaiset, paksumpi lanka ja puikot, silmukka- ja kerrosmäärä ihan samat:

Tässä kuvassa värit on paljon oikeammat kuin tuossa ylemmässä.

Lisäksi testineuloin Pirren uuden, ihanan kirjoneuleohjeen, toinen sukka on vielä tekemättä mutta se valmistunut löytyy jo ohjesivulta. Siis Kvartti jota Pirre myy myös Tampereen Messuilla.

Puro-takin neulominen ei huvita just nyt yhtään, hihat ja huppu puuttuu vielä. Ehkä sekin joskus valmistuu.

5 kommenttia:

  1. Kauniita sukkia, nuo kirjoneulesukat ovat parhaat : )

    VastaaPoista
  2. Kauniita sukkia, olet kyllä mahdottoman nopea neuloja! Ja nuo tekemäsi lapaset ovat upea, onnittelut voitosta!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista.

    Krista: noi sukat on melkein kaikki neulottu koulutuksissa, en oo oikeastaan nopea mutta kun päivän aikana pitää istua ja kuunnella liki 8 tuntia niin kyllä siinä jotain saa aikaan.

    Hanna Riikka: kuvausrekvisiitan järjesti mun mies, katsoin lauantaiaamuna pihalle ja totesin että pellon laitaan oli ilmestynyt iso kasa kaadettuja koivuja, tulevia polttopuita. Kun lähden ja tulen arkena pimeän aikaan niin huomaan ympäristössä tapahtuneet muutokset vasta viikonloppuna :)

    VastaaPoista
  4. Ihania sukkia, kauniita kuvia! Puna-harmaat aivan vastustamattomat.

    VastaaPoista