maanantai 23. heinäkuuta 2012

Yksi kerrallaan

Eilinen ukkonen esti tehokkaasti sunnuntaipäivityksen mutta ehtiihän tän tehdä tänäänkin. Kuvausseura oli taas eläimellistä, kurjet lähti kyllä karkuun aika pian mutta hevonen seurasi mun tekemisiä varsin kiinnostuneena.

Eipä täällä taas muuta näytettävää ole kuin muutamat sukat.


Rocaille malli löytyy kirjasta The Knitter's Book of Socks. Kirjassa on useiden nimekkäiden suunnittelijoiden sukkamalleja, tähän malliin ihastuin melkein ensi selaamisella, en vain katsonut kovin tarkasti muuta kuin palmikkoa. Sukat on palmikkoa, kantaa ja kärkeä lukuunottamatta sileää nurjaa ja kantapääkin tehdään jälkikäteen.





Lankana Wollmeise, puikot 2.25 mm resorissa ja muuten 3 mm. Vähän moitin resorin tiukkuutta, olisi kannattanut ottaa kuitenkin vähän paksummat puikot. Sukat on muuten aika leveää mallia ja myös muuten reilun kokoiset, jälkikäteen tehtävä kantapää aiheuttaa mulle yleensäkin turhan isot sukat. SukkaKYH 8.

Brickwork Socks löytyy  Ravelrystä. Tämä malli on ollut mun kirjastossa jo syksystä 2010 ja koko ajan olen ollut varma että kyllä mä nämä joskus neulon. Nyt se sopiva aika sitten tuli. Malli on varsin helppo ja sopivalla värivalinnalla myös näyttävä. Mä valitsin aika neutraalit värit, ruskea lanka on California Salida ja kirjava on Fabelia.

Puikot ehkä 2.75 mm en muistanut mitata tuota pyöröä vieläkään, se voi kyllä olla myös 2.5 mm. Tein ekan sukan kärkeen vahingossa yhden ylimääräisen kuviokerroksen noita pienempiä neliöitä. Huomasin virheen kun toinen sukka oli jo aika pitkällä mutta en viitsinyt purkaa kun sukan koko oli muuten varsin sopiva. Tein sitten saman virheen toiseenkin sukkaan. SukkaKYH 6.

Liang Zhu löytyy myös ilmaisena Ravelrystä. Missään ei kyllä sanota että kuvio olisi otettu jostain mutta kyllä nää perhoset näyttää hyvin samalta kuin Haaviston lapaskirjassa.

Noihin perhoslapasiin mulla liittyy mielenkiintoinen lapsuusmuisto. Ostin näköiskopion Haaviston kirjasta muutama vuosi sitten ja ensimmäiseksi malliksi valikoitui just perhoset. Lapasia neuloessa mulle tuli hyvin voimakas tunne että tätä olen tehnyt ennenkin, siis malli tuntui oikeasti tosi tutulta. Yhdistin parhoslapasten neulomisen Kuusamon reissuun jonka olen tehnyt äidin ja siskon kanssa kun olen ollut alle 10 v. Jostain syystä mulla on edelleen voimakas tunne että olen neulonut siellä perhosia, mitään todistetta tuosta ei ole enkä voi keneltäkään asiasta kysyä. Valmiita perhoslapasia en myöskään muista joten voihan olla että en ole mallia neulonut lapsena.

Harmaa lanka Hjertegarn Sock Wool, valkoinen Fabel ja vaaleanpunainen on Cherry Tree Hill Supersock Merino. Puikot resorissa ja ekassa kuvioraidassa 3 mm ja muuten sama 2.75 m tai 2.5 mm pyörö kuin edellisissäkin sukissa.

Ihan vaan vähän huvitti kun huomasin että Kardemumman talossa on sitten neulottu samaan aikaan kovasti samanlaisia perhosia:) Mäkin tein kuviot peilikuvana vaikka ohjeessa ne on ihan samanlaiset. Tykkään yleensä tehdä parilliset jutut peilikuvana ja koska olen neulonut paljon kirjoneuleita myös tasona, se on ihan helppoa. Kun luen mallipiirrosta ekassa kappaleessa oikealta vasemmalle, luenkin toista tehdessä samat rivit vasemmalta oikealle koko ajan. SukkaKYH 17.


Serpentes löytyy Ullasta. Kannattaa tosiaan lukea ne merkkien selitykset ennenkuin aloittaa mallikuvion neulomisen, purin sitten ensimmäisen mallikerran kokonaan kun en ollut huomannut että kaikki oikeat neulotaan kiertäen. Onneksi mulla ei ollut näidenkään kanssa yhtään kiire:)

Lankana Regiaa, Design Line Ombre Stripe, puikot 2.5 mm. Yritin täsmätä raidat mutta ihan en onnistunut. Kiva malli, kantapää hyvin samanlainen kuin seuraavassa parissa joista eka on jo valmis ja toinen valmistunee tänään. Alemmassa kuvassa oikeammat värit, tykkään. SukkaKYH 15.


KYH tulee jäämään mun osalta vähän kesken, sukkia on tekemättä vajaa 6 paria ja muita vaikka kuinka paljon. Viikossa ei kyllä ihmeitä ehdi.

Ja loppuun vielä meidän heppa jos joku vaikka etsi sitä tuosta ekasta kuvasta jossa on vain ne kurjet.


10 kommenttia:

  1. Ai, ei ole näytettävää kuin vain muutamat sukat =O

    Jestas miten sitä on oltu ahkeria!!
    Hienoja kaikki kerrassaan.

    VastaaPoista
  2. Samallaisilta perhoset tosiaan näyttää, ovat vielä niin tuoreessa muistissa. Luen ohjeita samoin kuin sinä, pitää vain muistaa, kummin päin kummassakin sukissa lukusuunta oli:) Olet sinä ahkera ollut ja kauniita sukkia on valmistunut.

    VastaaPoista
  3. Todella kauniita ja taidolla tehtyjä sukkia kaikki! Ja komea heppa :)

    VastaaPoista
  4. Voi että kuinka nuo sun sukkasi ovat upeita!

    http://hepsi20.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. voi miten ihania sukkia olet tehnyt.

    VastaaPoista
  6. Oi, miten upeita sukkia!c Erityisesti ihastuin Brickwork-sukkiin. Livistän nyt heti Ravelryyn laittamaan ne suosikkeihin.

    VastaaPoista
  7. Upeita sukkia ja oih, miten ihana heppa!

    VastaaPoista
  8. Hei!
    Sain haasteen ja laitan sen myös sinulle eteenpäin. Löydät sen blogistani.
    Haluan vielä sanoa, että sivusi antavat paljon ideoita ja pitävät oman intonikin yllä käsitöihin. Kiitos siitä!

    VastaaPoista