sunnuntai 19. elokuuta 2012

Kolmas kerta toden sanoo

Olen löytänyt itseni tänä vuonna useasti jo aiemmin käytetyn neuleohjeen parista. Hyvin epätavallista, ennen riitti että neuloin yhden mallin kerran ja siirryin sitten seuraavaan. Tän viikon molemmat mallit on siis nähty aiemminkin, väri vaan on vaihtunut.

Sain keväällä pyynnön josta ensin ajattelin mielessäni, taasko? Ja heti hetken päästä, miksipäs ei. Malli on mielenkiintoinen ja ihan vähän mun mukavuusalueen ulkopuolella, ei siis mitään liian helppoa vaikka kyseessä olikin tuttu malli.

Tein siis kolmannet samanlaiset sukat.

Ja nää onnistui mielestäni paljon paremmin kuin kaksi edellistä paria. Ohjeen kerrostiheys on jotain mihin mä en vaan pysty joten näihin laskin kantapään aloituskohdan uusiksi ja tein kantapohjan pienemmillä puikoilla kuin muun sukan.

Lankana Regian perussukkalanka, puikot 2.5 mm ja ohje Nightingale. Jos ihastuit vain tuohon lintukuvioon niin se löytyy netistä myös ilmaiseksi eli täältä, K-kirjaimen kohdalla Kettelle: Priscilla Filet Crochet book no 2. 


Koska aloitin kantapään paljon aikaisemmin kuin aiemmin tekemissäni sukissa, tein tällä kertaa vain kolme lintua/sukka. Lisäsin sukan etuosaan yhden tuommoisen kukkakuvion, kun viimeiset kerrokset olisivat muuten olleet aika yksivärisiä. Pitkien langanjuoksujen sitominen näkyy vähän oikealle puolelle mutta sille ei vaan voi mitään.

Ja koska lankaa jäi niin tein sitten vielä sukken pyytäjälle yllätykseksi kämmekkäät. Tosin näissä tuo harmaa lanka on jostain toisista sukista jäänyttä Hjerteganin sukkalankaa kun näistä sukista jäi harmaata harmittavan vähän. Väri on onneksi melkein sama.

Malli siis sama mitä olen käyttänyt tänä vuonna aika monta kertaa, Spring roses - in Vienna. Puikot 2.5 mm ja lankana tosiaan Regian ja Hjertegarnin sukkalangat. Punaista kului n 15 g ja harmaata n 20 g.

Kuten SeijaP kommentissaan arvasi, aion taas osallistua sukkakilpailuun, tällä kertaa Novitan ja Suuri Käsityö lehden kilpailuun. Seiskaveikka ja kirjoneule eivät sovi oikein hyvin yhteen mutta kun viimein tajusin että ei tarvita mitään suuria kuvioita eikä yhtään mitään monimutkaista, puikoilla on jo kolmannet sukat, se on vielä arvoitus monetko lähtee ensi viikolla postissa.

Sukkasadon taidan jätää tänäkin vuonna väliin, muutama paita kaipaa neulojaa ja jos osallistun tuohon niin neulon taas vain sukkia. Kiva tempaus kuitenkin joten sinne vaan kaikki joululahjasukkia neulomaan:)

Jätän väliin myös Lilan blogista löytyvän arvonnan kun mulla on jo useampi Lilan ompelema kässäpussi. Mutta sinne siis, Lila ompelee ihania pussukoita.

13 kommenttia:

  1. Kauniita. Kuviot ovat aivan ihania. Onnea kilpailuun!

    VastaaPoista
  2. Vau, todella kauniit. Onnea kilpailuun, lähetä ehdottomasti kaikki kolme!

    VastaaPoista
  3. WOW!!! aivan mahtvaaaaaaaa, olen sanaton, todella kauniit sukat ja kämmeneet

    VastaaPoista
  4. Kauniit Nightingalet, tuo väriyhdistelmä sopii niin valtavan hyvin! Kiitos linkistä, tekisi mieli taas kokeilla kirjoneuletta, se ei edelleenkään ole vahvin lajini...

    VastaaPoista
  5. Hienoja kirjoneuleita olet taas tehnyt. Voi vaan kateellisena ihastella, kun kirjoneule ei oikein ole minun juttu.

    VastaaPoista
  6. Lähetä kaikki kolme paria. Minä laitoin tänään postiin yhden parin, en varmaankaan pärjää, mutta yrittää pitää.
    Nämä sukat ja kämmekkäät olivat taas kyllä niin upeat.

    VastaaPoista
  7. Aivan mahtavan kauniita kirjoneuleita!

    VastaaPoista
  8. Onnea kilpailuun! Olet todella taitava. Minulla on ensimmäiset kirjoneulesukat puikoilla Kyjyssä enkä ole ollenkaan varma mitä niistä tulee. Langat saan ainakin hurjaan sotkuun vaikka on vain kaksi lankaa :(

    VastaaPoista
  9. Niin kauniita! Voi! Olet sie taitava kyllä neulomaan!

    VastaaPoista
  10. Voi miten taitava olet neulomaan ja onnea kisailemaan. Toivot että olet tällä kertaa voittajana.

    VastaaPoista
  11. Vau miten siistiä käsialaa neulot, kuinka teet sen?! Tykkään itsekin tehdä kirjoneuleita ja erityisesti sukkia, itse asiassa tälläkin hetkellä juuri nuo Nightingalet puikoilla, mutta käsiala on hyvin kaukana sinusta! Minulla pitkien langanjuoksujen sitominen vääristää kuviota ja muutenkin käsiala on aina "suttuista" kirjoneuleissa. Pidätkö aina langat samoin päin kädessä ja poimit aina samalta puolelta? Vai mikä on salaisuutesi? :) Haluaisin joskus oppia yhtä hyväksi neulojaksi!

    VastaaPoista