sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kuutamourakka

Kiitos kaikille kommenteista ja onnitteluista. Ohjetta en uskalla luvata kun en vielä tiedä tuleeko lehteen ohje (tuskinpa) mutta laitan Ravelryn projektiini kuvat omista kaavioistani. Ja sitten kun joskus saan nuo kaaviot skannattua laitan tuonne projektiin paremmat kuvat.

Kuvien ottaminen on tähän vuodenaikaan hankalaa, melkeinpä mahdotonta. Pimeää on aamuin illoin ja sitten on vielä kylmä tai sataa. Tekis mieli nukkua muutama kuukausi talviunta mutta eihän se tämmöiseltä työläiseltä onnistu.


Ravelryn SKA (Sock Knitters Anonymous) ryhmässä on vihdoin kuukauden suunnittelijana suomalainen. Yhtenä haasteena on siis neuloa ihanaisen TiiQ:n ohjeilla ja koska uusia sukkaohjeita on tullut tänä syksynä melkein liukuhihnalta mulla on aikamoinen urakka edessä.


Ohjeet on onneksi paksummille langoille ja valmista tulee siis nopeasti. Aloitin Arkadian Ulla ohjeella johon langaksi valikoitui aika vanha Nalle. Lanka oli vielä 100 gramman kerässä eli ajalta ennen 150 gramman keriä, nythän kerät on taas pienempiä. 2.5 mm puikot tuntui tälle langalle melkein liian pieniltä, lanka on paljon paksumpaa kuin uudempi Nalle.


Ja sitä uudempaa Nallea käytin sitten Verso-sukissa. Puikot samat 2.5 mm kuin edellisissä ja sukista tuli paljon ohuemmat.


Ja kolmantena sain valmiiksi Ulrikat, näissä lankana seiskaveikka ja puikot 3 mm. Ohje on tosi hyvin kirjoitettu ja sitä on helppo seurata, mutta oliko pakko laittaa samaan ohjeeseen molemmat mun inhokit, kierretyt silmukat ja paljon nurjaa. Mutta valmiista sukista tykkään ja neulon jatkossakin sekä nurjia että kierrettyjä silmukoita. Vaikka sitten samassa neuleessa (on muuten just kesken ja kestää ikuisuuden että valmistuu, siinä on nurjallakin kierrettyjä silmukoita).


Ensi viikonloppuna Tampereen Messuille. Mut voi tunnistaa hirvi-maskotista ja rintanapista, saa moikata jos haluaa. Mä itse en tunnista koskaan ketään.


9 kommenttia:

  1. Olet sinä jälleen ehtinyt! Kuutamourakoita;)

    VastaaPoista
  2. TiiQ:n sukkaohjeet on kyllä ihania!

    Olispa kiva törmätä, lauantaina messuilen itsekin.

    VastaaPoista
  3. Oi vautsi! Upeita sukkia. TiiQn mallit on kyllä parhaita. :)
    Minäs päivänä pyörit messuilla? Olen aikeissa suunnata sinne lauantaina, olisipa kiva törmätä. :)

    VastaaPoista
  4. Heh, mulla on joku perversio kierretyistä silmukoista ;-D. Olen kyllä otettu, että urakoit SKA:ssa mun malleja.

    VastaaPoista
  5. Miun mysteerisukat on valmiit. olisinpa vaan neulonut ne kivemmista väreistä =(

    VastaaPoista