keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Tästä taitaa tulla hyvä neulevuosi

Toivon joululahjaksi Kipakat kalenteria ja sen myös sain. Ja heti joulun jälkeen sain postissa mystisen valkoisen kirjekuoren jonka sisällä tuntui myös olevan kalenteri. Ja sehän siellä olikin, Ulla verkkoneuleyhdistys lahjoitti kaikille jäsenmaksun v 2013 maksaneille ihanan neulekalenterin. Tulossa siis hyvä neulevuosi kun kalenteritkin on ohjeita täynnä.


Ullan kalenterista päätyi kaksikin sukkamallia puikoille vuoden viimeisenä päivänä.


Ensimmäinen malli valmistuikin sitten muutamassa päivässä, joulukuun kalenterikuvassa oleva Noel.


Lankana minulla ohjeen mukainen Vuorelman Veto jota kului melkein koko vyyhti koska tein vähän ohjetta pidemmän varren. Sukkien väri on oikeasti semmoinen lilahtava harmaa, ei näin sininen kuin kuvissa, tammikuussa on valoa vielä kovin vähän ja kuvaaminen hankalaa.


Ensimmäistä sukkaa purin pariinkin otteeseen, ei meinannut onnistua tuo luetunymmärtäminen millään, ehkä olen neulonut liikaa ulkomaisista ohjeista.


Onneksi Veto on kivaa lankaa neuloa eikä pistänyt yhtään pahakseen vaikka jouduinkin purkamaan. Neuloin sukat 2.75 mm sukkapuikoilla paitsi kantapään jonka tein 2.5 mm puikoilla. Mun on vaikea saada sileäneuleisesta kantapäästä siisti ilman vähän pienempiä puikkoja.


Talvi taitaa jättää meidät väliin tänä vuonna, mies ehdotti pojalle nurmikon leikkaamista loppiaisena, ei sitten viitsinyt mutta kyllä tuo ruoho aika pitkää on ja kovin vihreää.


Latolapasiin löytyy nyt ohje Suuri Käsityö lehden nettisivuilta.

14 kommenttia:

  1. Hienot sukat!
    Miten pääsee jäseniksi?? Olisi kiva saada myös joskus semmoinen hienon inspiroivan kalenterin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ullan jäseneksi pääsee maksamalla jäsenmaksun, liittyä voi netin kautta http://www.ullaneule.net/info/yhdistys/liityn.html. Kalenteri oli 10 v lahja ja tulee luultavasti myyntiin jäsensivuille.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, minäkin tykkään kovasti vaikka sukat taitaa mennä jollekin muulle kun niistä tuli vähän isot.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos. Harmittaa kun en saanut kuvattua sitä ihan oikeaa väriä, malli on kyllä kiva.

      Poista
  4. Tosi kauniit, pistän mieleen mallin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Malli on ihan helppo kunhan malttaa lukea ohjeen kunnolla. :)

      Poista
  5. Kauniit sukat! Ja ne latolapaset on hienot! Juuri eilen 10-vee tytön kanssa niitä katseltiin Suuresta Käsityölehdestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivottavasti tyttökin on saanut käsityökipinän ja saatte neuloa yhdessä.

      Poista
  6. Ullan kalenteri on kyllä huippuhieno ja siun sukat on tosi kauniit. Mie maltan tuskin odottaa, että ehdin aloittamaan tammikuun säärystimet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mulla on jo ne kalenterin toisetkin sukat puikoilla.

      Poista
  7. Se ullan kalenteri on hieno. Mua kutkuttaa kanssa päästä tekemään noita sukkia. Hienot niistä näyttää tulevan,

    VastaaPoista