keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Yhdeksäs

Kun tein viime keväänä ensimmäisen iloisen hipon niin enpä olisi voinut edes kuvitella että vajaan vuoden kuluttua koukulla on jo yhdeksäs. Minä kun yleensä teen vain yhden tai ehkä korkeintaan kaksi samanlaista työtä.


Tällä kertaa koukulla oli jämäsukkalankoja. Tämmöistä ohutta lankaa kuluu yhteen hippoon vain noin 100 grammaa joten pienetkin jämät riittävät hyvin varsinkin keskiympyrään ja kapeaan värikerrokseen.


Tähän hippoon toivottiin hillittyjä värejä joten tein keskustan ja reunuksen valkoisella. Väriä tuli vain tuohon kapeaan raitaan johon ajattelin aluksi mustaa. Hippo menee kuitenkin lapselle joten musta raita olisi voinut olla turhan synkkä.


Virkkaaminen sattuu käteen enemmän kuin sileän oikean neulominen joten vaikka jämälankakorissa on vielä monta hippoon haluavaa kerää ja mielessä kaksikin hipon tarvitsijaa niin seuraavaksi käteen otetaan puikot ja jatketaan kirjoneuleharjoituksia.


Kuten kuvista näkyy, lumi ei pysy maassa tänä talvena ollenkaan. Hiihtokelejä taitaa olla turha enää odotella.


Malli: Happypotamus The Happy Hippo
Lanka: Sekalaisia ohuita sukkalankoja, mm Novita tico tico yhteensä 110 grammaa
Koukku: 1.75 mm


12 kommenttia:

  1. Ihailen niitä ihmisiä, jotka pystyy tekeen noin monta kertaa saman ohjeen! Tein viime kesänä kolmelle lapselle monsterit, ja siinäkin rupes oleen tarpeeksi saman toistoa! Mutta tuo hippo on kyllä must! Ja se suorastaan huutaa päästä minun yläkerran sohvalleni... juuri oikean värinen sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tää malli on siitä kiva että värejä voi vaihdella miten haluaa ja toisaalta en ole vieläkään oppinut ulkoa minkäkokoinen pala mihinkin tulee. Ei kyllästytä vieläkään.

      Poista
  2. Nää hipot on kyllä ihan parhaita! Olen itsekin ajatellut ruveta väsäämään hippoja, mutta en ole vain saanut aikaiseksi hankkia ohjetta vielä... Mutta näitä sinun hippojasi on kyllä aina ilo käydä ihastelemassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ohje on kyllä niin yksityiskohtainen että ehdottomasti suosittelen hankkimista vaikka se onkin englanniksi.

      Poista
  3. Onpa kivan värinen hippulainen! Tämä malli on niin kertakaikkisen kiva, että mullakin on sunnitelmissa tehdä toinen ja kolmas ja...
    Toivottavasti saat kätesi lepuutettua kuntoon neulomalla! Ei oo kiva olla kipiänä jostain kohasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näihin jää kyllä koukkuun :) Mun käsikipu liittyy valitettavasti krooniseen sairauteen johon lääkkeet vaikuttaa tuskastuttavan hitaasti.

      Poista
  4. Nää on kyllä ihania nää hipot =)

    VastaaPoista