sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Takatalvi

Ensin mä odotin lunta koko talven ja nyt kun pitäisi olla lämmintä ja aurinkoista, alkaakin sataa lunta. Tosin tälläkin kertaa sitä taisi tulla muualle paljon enemmän kuin meille. Ei sitten otettu yhtä kesäisiä kuvia kuin alkuviikolla.


Nuo sukat esittelin jo edellisessä postauksessa, niiden jälkeen on puikoilla ollut jo kaikenlaista mutta osa on vasta menossa lahjaksi joten niistä myöhemmin.


Löysin Ravelrystä tämmöisen uudehkon kämmekäsohjeen, johon saa kivasti upotettua vaikka pieniä jämäkeriä. Ohje on tällä kertaa ihan suomalainen ja hyvin helppo.


Tein peukaloa varten reiän samoin kuin noihin edellisen postauksen sukkiin kantapäitä varten ja tällä kertaa muistin ottaa myös kuvan. Eli siirrän silmukat pyöröpuikolle ja luon uudet turkkilaisella menetelmällä sille samalle pyörölle. Peukaloa varten ei sitten tarvitse poimia kuin noista sivuista muutama uusi silmukka, helppoa ja nopeaa.


Näitä oli niin kiva tehdä ja ovat varsin nopeatekoisetkin joten olen jo miettinyt uusia väriyhdistelmiä seuraaviin.


Malli: Värikartta - Color Chart Mitts
Langat: Regiaa, Fortissima Sockaa ja Sisua yhteensä 40 grammaa
Puikot: 2.25 mm


4 kommenttia:

  1. Mukavan näköiset kämmekkäät, ja ihan toimivan oloinen tapa tehdä se peukalo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Eipä ainakaan tarvitse tuhlata pientäkään langanpätkää kun laittaa nuo silmukat suoraan puikolle.

      Poista
  2. Tämä kämmekkään malli on kiva :)
    Ihanat prinsessasukat myös...nauratti niin tuo aiemmassa postauksessa lukemani -sileä neulepinta sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva ja nopea malli tosiaan. Ja vaikka en tunnustakaan olevani yhtään prinsessa niin sileä oikea tuntuu ihoa vasten tosi mukavalta, ihan erilaiselta kuin nurja.

      Poista