keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Ja sitten ne toiset

Oikeastaan niissä edellisen postauksen väreissä ei ole minunkaan mielestäni mitään vikaa, silloin kun ne ovat erikseen. Ruskea on vähän kellertävää luonnossa eikä oikein sovi tuon turkoosin kanssa, molemmat kivoja  värejä yksistään.


Tai jonkun muun värin kanssa. Tässä toisessa parissa on nimittäin toisena värinä ihan sama ruskea kuin ekassakin parissa. Näissäkin kuvissa ruskea on vähän turhan tumma, pikkuisen vaikea kuvattava taas kerran.


Koska malli oli jo tuttu, nämä valmistuivat aika nopeasti. Uutta tässä mallissa oli tuo kierrealoitus, tuttu monelle vanhoista lapasmalleista. Itse en ole tainnut ihan samanlaista tehdä koskaan aikaisemmin.


Näissä vihertävissä sukissa on hallitsevana värinä ruskea koko ajan, toisissa vaihdoin turkoosin hallitsevaksi resorin jälkeen. Koska vihreää oli vain noin puoli kerää, en välittänyt täsmätä raitoja eikä se kyllä taida haitata yhtään.


Neuloin ensimmäiset sukat 2.25 mm puikoilla, näissä käytin 2 mm puikkoja ja sain aikaiseksi oikein sopivat sukat itselleni. Raidallinen lanka on myös Opalia.


Tämän mallin suunnittelijalla on Ravelryssä monta kivaa sukkamallia ja suurin osa niistä ilmaisia, muutama on julkaistu vain kirjassa. Ohjeet ovat pääasiassa englanniksi ja/tai venäjäksi.





4 kommenttia:

  1. Kauniita sukkia molemmat - minä puolestani tykkään kuitenkin enemmän ensin valmistuneista.


    VastaaPoista
  2. Nämä toiset ovat toden tottakin vielä herkummat. Mun silmään sopii tuo ruskean dominoivuus. Toki kirkuen käyttäisin kumpia tahansa, siis hyvässä mielessä kirkuen :-D

    VastaaPoista
  3. Upeat sukat. Ihailen kärsivällisyyttäsi neuloa tällaisia.
    Mutta myös näiden ohjeiden tekijää, joka suunnittelee tällaista kauneutta.

    VastaaPoista