sunnuntai 9. elokuuta 2015

Ja taas

Tänäkin kesänä tytär pyysi minua tekemään torkkupeiton hänen kaverilleen häälahjaksi. Tämähän on jo ihan perinne.


Ihan yhtä lämpiminä päivinä en tätä neulonut kuin parina edellisenä kesänä mutta kyllä tätäkin neuloessa tuli aika lämmin.


Koska pääsin aloittamaan neulomisen vasta kun häät oli juhlittu, tytär antoi lahjaksi kortin josta hääpari sai sitten valita haluamansa mallin. Malliksi valikoitui Afghan for Grampa's Lap. Malli näytti varsin yksinkertaiselta ja koska ohje on aika kallis, päätin tällä kertaa jättää ohjeen ostamatta ja tehdä vain samantapaisen ilman ohjetta.


Kun olin neulonut ensimmäiset seitsemän kerää (350 g) peittoon, katsoin kuvia ja omaa tekelettäni ja huomasin että mun versiossa oli palmikonkierrot vähän turhan tiheässä. Purin melkein kaiken siihen mennessä neulomani ja aloitin alusta.


Purkaminen ei harmittanut yhtään koska tätä oli isoilla puikoilla tosi nopea neuloa, parhaana päivänä neuloin peittoon melkein puoli kiloa lankaa.


Langaksi valikoitui tällä kertaa täysin villainen Drops Eskimo ja puikot olivat peräti 12 mm. Peiton neulomiseen meni purkamisesta huolimatta alle viikko. Lankaa kului vähän yli 30 kerää, käytin kaiken langan mutta ensimmäinen vajaa kerä kului mallitilkkuun jonka tytär taisi antaa lahjakortin mukana.


Seuraava tyttären tilaama peitto on vähän pienempi ja värikkäämpi, siihen on jo ostettu langat.





6 kommenttia: