torstai 28. tammikuuta 2016

Sinisiä raitoja

Olin saanut kutsun kaksipäiväiseen koulutukseen töissä. Aihe oli semmoinen joka koskee minua vain ihan vähän joten pakkasin tietenkin sukankutimen mukaan ensimmäisen koulutuspäivän aamuna. Sukka oli se jonka olin aloittanut jo alkukuusta automatkalla.


Vähän arastelin kutimen esille ottamista mutta kun totesin että nukahdan kohta jos en saa käsille mitään tekemistä ja kyllähän ne voi sanoa ja pistä ne puikot pois jos jotain häiritsee.


Sain sitten jatkaa ekan päivän loppuun ihan rauhassa (mitä nyt puikosta murtui kaapeli puoli tuntia ennen loppua ja jouduin siksi lopettamaan).


Seuraavana aamuna vaihdoin kotona työhön ehjän pyöröpuikon ja loin toisen sukan silmukat samalle puikolle. Kotona oli helpompi täsmätä raidat kohdalleen ja tiesin saavani ekan sukan varmasti valmiiksi, olinhan jo pitkästi yli kantapään.


Neuloin sitten kahta sukkaa kerralla ja hämmästytin taas kerran vieressä istuvaa työkaveria (mies, kuten melkein kaikki muutkin koulutukseen osallistuvat). Eka sukka valmistui ennen toisen päivän loppua ja toisessakin pääsin yli kantapään.


Malli: Varressa 72 s, 2 o, 2n resorin jäkeen jatketaan 6 o, 2 n. Kantapään jälkeen kavennuksia kunnes silmukoita 68. Jalkapöydän päällä jatketaan 6 o, 2 n joustinta.
Lanka: Crelando Anika, viime syksyn lankapakkausissa oli kivat värit ja mukavan sileä ja pehmeä lanka.
Puikot: 2 mm


9 kommenttia:

  1. Kyllä sinulla on ahkerat kädet. Kauniit sukat sait aikaan.

    VastaaPoista
  2. Kaunis lanka, kauniit sukat. Mistäs tuommoista Crelando-lankaa mahtaa saadakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä lanka on Lidlistä. Siellä on yleensä syksyisin semmoisia sukkalankapaketteja jossa on 4 x 50 g lankaa, kaksi kirjavaa ja kaksi yksiväristä samassa paketissa. Laatu vaan vaihtelee suuresti, nämä syksyn 2015 langat on oikein kivoja ja syksyn 2014 langat oli ihan erilaisia,karheita ja säikeytyviä.

      Poista
  3. Itse tykkään kans 2015 syksyn langoista, mulla on sekä tuota sinisävyistä että beigensävyistä. Beigensävyisestä aloittelin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen huivin, mutta luulenpa että sinisävyinen taipuu miesten sukiksi kun sunkin sukat on noin hienot! Menikö sulla koko 100 g näihin? Mun pitäis tehä nimittäin 48 kokoiseen jalkaan ja mietin jo aiemmin että joudunkohan ottamaan yksivärisestä kerästä resoria ja kantapäätä varmuuden vuoksi. Neuloja80

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mennyt täyttä 100 grammaa näihin, sukat on noin suurinpiirtein kokoa 42 ja kummastakin kerästä taisi jäädä kokonainen väriraportti. Jos aloitat sukat varpaista niin riittää varmemmin.

      Poista
  4. neulominen on niin keskittymistä parantavaa, että ei mikään!

    VastaaPoista
  5. Kyllähän se auttaa keskittymään, kun on käsillä jotain tekemistä.
    Nätit sukat :)

    VastaaPoista