Sukkahullutuksen kuudes kierros olikin sitten jännittävä.
Ensin odotettiin koko lauantai milloin ohje julkaistaan. Meille oli luvattu että ohje tulee neljän tunnin sisällä siitä kun tarvikkeet on julkaistu. Kyllä olikin pitkä viikonloppu kun ohje julkaistiin vasta sunnuntai-iltapäivällä Suomen aikaa.
Aloitin neulomisen heti ohjeen julkaisun jälkeen. Ensimmäisiin kerroksiin meni ihan hurjasti aikaa ja olin jo varma että mun kisa on ohi, oli toukokuun loppu ja töissä tavallista kiireisempää.
Onneksi muillakin tiimiläisillä oli oma elämä elettävänä ja edettiin ainakin yhden neulojan kanssa suunnilleen samaan tahtiin.
Olin töissä melkein normaalit työpäivät ja neuloin vain iltaisin ja hetken aamulla ennen töihin lähtöä.
Sukat valmistuivat keskiviikkona aamuyöstä, heti puolen yön jälkeen. Neulomisaikaa kului noin 24 tuntia, eli ne noin kahdeksan tunia/päivä mitä jäi syömisen, nukkumisen ja työnteon yms jälkeen neulomiseen. Lankaa kului melkein koko 100 gramman kerä, jäljelle jäi noin 6 metrin pätkä jonka otin pois välistä että sain täsmättyä raidat.
Pääsin omasta joukkueestani finaaliin koska voitin toisena sukkansa valmiiksi saaneen parilla tunnilla. Ensimmäinen finaaliin päässyt sai sukkansa valmiiksi 26 tuntia ohjeen julkaisusta mutta hänellä olikin vapaapäivä.
Malli: Coffee Cantata
Lanka: Opal Surprise!
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko
Onpahan ollut melkoista pyöritystä ja kieputusta!
VastaaPoista