Kesäkuun ensimmäisenä alkoi taas joka kesäinen sukkakisa, Tour-de-Sock. Itse en kisaa tänäkään vuonna kun olen kisassa testineulojana.
Mutta muita suomalaisia on mukana tänäkin vuonna hurjan paljon, ilmoittautuminen on vielä auki muutaman tunnin ajan mutta toukokuun loppuun mennessä mukaan ilmoittautuneista noin 1200 kisaajasta suomalaisia oli liki 220.
Ensimmäinen ohje oli varsin helppo, pitsiä ja ribbiä. Nopeimmat (suomalaiset) saivat sukat valmiiksi noin 12 tunnissa, nopein taisi neuloa nämä 11 tunnissa.
Nyt kun kisaa on takana jo muutama päivä, sukkapareja on valmistunut yli 100, iso osa sukkansa valmiiksi saaneista on suomalaisia.
Mun lankavalinta tähän malliin oli Lontoon messuilta ostettu kimallesukkalanka. Kimalle ei kovin hyvin näy näissä kuvissa mutta livenä sen kyllä huomaa. Koska tein ohjeen pienimmän koon, lankaa kului vain noin 60 grammaa.
Mallissa tehdään kiilakavennukset vähän tavallisesta poikkeavaan paikkaan ja myös kiilassa on tehty mallineuleen pitsikuviota.
Ohje on mun mielestä hyvin kirjoitettu ja ihan looginen mutta juuri tuo kiilakavennus aiheuttaa eniten kysymyksiä kun silmukoita saa poimia kantalapun reunasta haluamansa määrän, joko minimin tai enemmän ja ohjeeseen ei voi siksi laittaa tarkkoja silmukkamääriä.
Mali: Twist & Turns
Lanka: Shimmer Sock by debonnaire
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko
Pihalla ja metsässä kukkii jo monta erilaista kukkaa. Kaiken päällä on kerros männyn siitepölyä kun meillä ei ole satanut kunnolla aikoihin.
Kauniit sukat! Tuleeko nämä ohjeet jossain vaiheessa jakoon tai myyntiin jonnekin (Ravelryyn)?
VastaaPoista