Finaalipäivä oli sitten viime viikon tiistai ja kisa alkoi aamulla USAn aikaa. Meillä siis iltakuudelta. Ihan sopiva aika mulle koska olin etukäteen ajatellut finaaliohjeen olevan niin hankala että aikaa tulisi kulumaan lähemmäs 24 tuntia. Olin tiistain töissä normaalisti, kotiuduin pari tuntia ennen ohjeen julkaisuajankohtaa. Ehdin sopivasti syödä ja ottaa neuletarvikkeet esille ennen h-hetkeä.
Ja sitten se odotettu hetki tuli. Etukäteen tiedettiin vain että ohjetta varten piti varata kahta eri väriä lankaa, parit erikokoiset puikot ja vielä yksi ylimääräinen puikko. Latasin ohjeen ensin tabletille, sitten pöytäkoneelle ja pyysin poikaa tulostamaan ohjeen samalla kun itse aloittelin neulomista lukien ohjetta tabletilta.
Silmukat piti luoda Latvian Braid tekniikalla. Katsoin ohjetta youtubesta aika monta kertaa kelaten. Liekö jännitystä vai mitä mutta homman hahmottamiseen meni ihan hirveän kauan aikaa. Tai siltä se ainakin tuntui. Lopulta pääsin alkuun ja sain silmukat luotua. Poika oli tuonut tulosteet jossain välissä ja koska tulostin oli vähän temppuillut päätin käyttää apuna sekä tablettia että joitakin tulosteita.
Varren yläreunassa käytettiin sitä samaa tekniikkaa jota olen jo pitkin kevättä käyttänyt pitkien langanjuoksujen sitomiseen. Tosin tällä kertaa luotiin ylimääräinen silmukaa joka neljännen silmukan jälkeen ja niillä neulottiin koko kaavion ajan. Kävin välillä kurkkaamassa onko ohjeesta löytynyt virheitä ja ihan pikkuisen ärsyynnyin kun joku kysyi saako tehdä tavallisena kirjoneuleena ja ensimmäinen vastaus oli miksipä ei jos osaa sitoa langanjuoksut siististi. Olin jo tehnyt siinä vaiheessa ensimmäisen kaavion melkein kokonaan. Onneksi vastausta muutettiin myöhemmin ja ohjeeksi tuli että saa tehdä tavallisena kirjoneuleena jos tekee ylimääräistä seuraavan kaavion kohdalle.
Ohjetta oli helppo seurata ja jatkoin neulomista illan vaihtuessa yöksi. Kantapään jälkeen kysäisin itse kuinka pitkästi kantapään jälkeen pitää neuloa ennen kärkikavennuksia kun sitä ei oltu sanottu ohjeessa ja tiedän että monet jotka neulovat löysempää kuin minä tarvitsevat aika paljon vähemmän kerroksia. Onneksi tällä kertaa kerrottiin mallikertojen määrä eikä tuumia/senttejä. Myöhemmin huomasin että suunnittelija oli vielä kysynyt mun kysymykseen vastattuaan että ethän sinä siellä asti vielä ole.
Yöllä neulominen oli yllättävän mukavaa eikä väsyttänytkään yhtään. Ensimmäinen sukka oli valmis vähän kolmen jälkeen. Aamuseitsemältä olin tosin jo ihan kyllästynyt koko sukkaan, surffailin netissä ja otin kuvia puolivalmiista sukasta. Sitten luin Ravelrystä muutaman kannustavan viestin ja jaksoin taas jatkaa. Yhdentoista jälkeen päättelin toista sukkaa, aurinko paistoi suoraan niskaan ikkunan takaa ja sormet ja lanka olivat ihan hikiset. Puoli kahdentoista jälkeen olin ottanut kuvat sukista ja olin valmis lähettämään sähköpostia. Katsoin vielä Ravelrystä oliko siellä jo valmiita sukkapareja enkä nähnyt yhtään. Latasin pari kuvaa Ravelryyn, odotin hetken vastausta sähköpostiini ja söin samalla salaattia lounaaksi. Lopulta odotettu vastaus tuli, olin eka sukat valmiiksi saanut ja voitin siis tämän vuoden SockMadness kisan.
Malli: 7 Treasures
Langat: Alize Superwash 100
Puikot: 2.5 mm aloituksessa muuten 2.25 mm pyöröpuikko
Kisassa tuli toiseksi etukäteen nopeimmaksi arvioidun joukkueen edustaja USAsta. Me kisattiin aika lailla samaan tahtiin, hänellä oli toinen sukka jo yli kantapään kun sain sukkani valmiiksi. Kolmas oli ranskalainen neuloja joka sai sukkansa valmiiksi noin päivä mun jälkeen.
Vau :-)
VastaaPoistaOnnea voittajalle. :)
VastaaPoistaHienosti kudottu! Paljon onnea voitosta!
VastaaPoistaOnnittelut! Ja mikä komea sukkakokoelma taas kerran!
VastaaPoistaTuo langanjuoksujen sidontatekniikka on todella kätevä. Kiitos että kerroit siitä aikoinaan blogissasi. Minusta neulepinta tulee paljon joustavampi tuota tekniikkaa käyttäen.
Onnea! Mahtava suoritus! Ja paljon kauniita sukkia.
VastaaPoistaVau, onnea voitosta ja hienot on sukatkin :)
VastaaPoistaOnnea voitosta!
VastaaPoistaOnpa kauniit nämäkin sukat - ja komea kokoelma kaikkineen!
Onnea voitosta ja upeista sukista! :)
VastaaPoistaMiten luodaan tuo ylimääräinen silmukka langanjuoksujen sitomiseen? Ja miten se ylimääräinen silmukka lopetetaan, kun sitä ei enää käytetä. Olen joskus kokeillut neuloa "lankapirtin" ohjeilla tuplalapasia, se ei kuitenkaan ollut minun juttu. Tavallinen kirjoneule sujuu kyllä.
VastaaPoistaTässä mallissa ylimääräiset silmukat tehtiin aina neljän silmukan välein tuolla kaavion ensimmäisellä kerroksella ihan tavallisesti kahden silmukan väliseen lankalenkkiin. Ja sitten viimeisellä kerroksella ylimääräiset silmukat neulottiin yhteen viereisen silmukan kanssa. Tämä ohje on ilmainen joten sen voi ladata tuosta linkistä ja vaikka ohje on englanniksi niin kaavioita katsomalla pääsee aika pitkälle.
PoistaKiitos neuvosta. Pitää varmaan testata jossain mallissa, missä on pitkiä silmukkajuoksuja.
PoistaHuhhuh mikä neulominen noissa on varmasti ollut! Onnittelut voitosta :)
VastaaPoistaVielä kerran onneksi olkoon vaikka oonkin jo hehkutellut tätä jo pitkän aikaa :) Eeva
VastaaPoistaOnnea voitosta! Hienot sukat, kuten nuo muutkin :)
VastaaPoistaUpea suoritus, paljon onnea! :-)
VastaaPoistaUpea suoritus, paljon onnea! :-)
VastaaPoistaOnnea voitosta! Mahtava sukkakasa.
VastaaPoistaWau! Onnea voitosta! Sie oot kyllä oikea peto neulomisessa! ☺
VastaaPoista