torstai 1. joulukuuta 2022

1. joulukuuta

 Tänä vuonna mun blogin joulukalenterissa on pieniä jouluisia sukkia. Näiden piti olla joulukalenterissa jo viime vuonna mutta sairastuin kun valmiina oli vasta 22 sukkaa. Mulla oli kyllä langat ja ohje kahteen viimeiseen sukkaan mukana sairaalareissulla tai siis pyysin miestä tuomaan pussin jossa ne olivat sairaalaan. En sitten kuitenkaan ollut siinä kunnossa että olisin voinut tehdä loput sukat ja päätellä kaikista langanpäät. Sen homman hoidin sitten tän vuoden lokakuussa. Nyt valmiit pienet sukat ovat tyttären perheessä ja jokaisessa sukassa on pikkuauto taaperolle ja suklaata aikuisille. Tai ehkä lapsikin saa suklaata kun tytär on karkkilakossa.


Lankajoulukalenterista tuli tänään vähän isompi vyyhti eli 50 g lankaa. Kalenterin on värjännyt ja koonnut Skeinfinity.



Ja aiemmin valmistuneista esittelen vauvanpeiton jonka neuloin syksyllä kun kummityttö sai toisen lapsen




Peiton ohje Suuri Käsityö -lehden elokuun numerossa tänä vuonna. Mulla vähän ohuempi lanka kuin ohjeessa eli Novita Artesaani. Lanka loppui ja arvasin sen jo hyvissä ajoin joten keskellä peittoa on raita jonka neuloin kaksinkertaisella Novita Baby Merino langalla. Puikot tässä ehkä 5 mm.





















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti