maanantai 27. joulukuuta 2010

Vaihteeksi lapaset

Joulu tuli ja meni ja lahjojakin tuli taas paljon. Kaikista hauskinta oli kun mies oli aattoaamuna tajunnut että sillä on mulle vain yksi lahja ja halusi kuitenkin antaa useamman. Viimehetken paketeista paljastui sitten monta kerää Novitaa ja kahdet puikot, toiset oli sellaiset söpöt lapsille tarkoitetut värilliset suorat puikot, aika lyhyet ja toiset oli 3.5 mm pyöröt. Oli se ostanut myös karkkia, suklaata ja salmiakkia. Mua niin nauratti nuo sen lankaostokset kun tähän asti se on ollut ehdottomasti sitä mieltä että mulla on liikaa lankaa.


Otsikossa mainitut lapaset sain valmiiksi muutama päivä ennen joulua ja annoin samantien lahjaksi työkaverille. Kuvat on ihan kamalia, pyysin lapsia kuvaamaan lapaset päivänvalossa mutta kameraan oli ilmestynyt päivän aikana ihan muita kuvia. Mallina näissä Cat Mittens joita tein useammat loppukesästä, ohje löytyy täältä. Lankana Garnstudio DROPS Delight ja Idena Robust. Puikot 3 mm.


Aattoiltana viimeistelin sukat vävykokelaalle. Näistä ensimmäisen tein jo kauan sitten, testineuloin siis Ilun sukkaklubin ohjeen. Mulla oli kuitenkin ihan väärä kerrostiheys joten sukka jäi odottamaan kaveria ja ongelmanratkaisua. Tein toiseen sukkaan vähän lyhyemmän kantalapun ja erilaiset kärkikavennukset. Katkaisin sen ensin tehdyn sukan kiilakavennusten jälkeen, purin kantalappuun asti, suoristin langan ja neuloin uudestaan tarvittavan pätkän seuraavana päivänä kun lanka oli kuivunut. Silmukoin sukan palaset yhteen ja sain kuin sainkin sukat melkein ajoissa valmiiksi.
 
Lankana OnLine Supersocke jota kului koko kerä, jäljelle jäi pari metrin pätkää.

SYTYCK haasteen suhteen elämme jännittäviä aikoja. En ole ollenkaan varma ehdinkö kirjoittaa ohjeen ennen määräaikaa, eka kaavio on kyllä valmis ja ohjetta olen jo hahmotellut. Aikaa on ehkä vähän liian vähän.

3 kommenttia:

  1. Ihanat nuo lapaset ja kauniit ovat sukatkin!

    VastaaPoista
  2. Tykkään kovasti noista lapasista :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Hepsi ja hillanen. Ilokseni myös saaja näyttää tykkäävän noista lapasista, esitteli niitä eilen kaikille muille työkavereille :) Toi malli on siitä harvinainen että olen tehnyt noita jo neljät vaikka yleensä kyllästyn malliin kuin malliin ensineulomisella.

    VastaaPoista