torstai 6. tammikuuta 2011

Sinisorsa meets Punatulkku Deep in the Forest





Kuvassa osa joululahjoistani. Tai siis nuo sukat sain tietenkin lankana :) En halunnut varastoon yhtään lisää seiskaveikkaa joten neuloin ensin yhdet sukat joka kerästä ja sitten vielä yhdet joihin käytin kaikkien kerien loput. Annoin sukat miehelle uuden vuoden lahjaksi, mitäs osti mulle seiskaveikkaa.



Kuvassa myös palapeli joita saan yleensä jouluna yhden tai useampia. Tykkään tehdä palapelejä ja mieluiten tällaisia joissa tapahtuu paljon, isoista yksivärisistä aloista en kyllä tykkää yhtään. Palapelit on mulle kuitenkin vain vuodenvaihteeseen ajoittuva harrastus, en osaa tehdä niitä esim valoisina kesäiltoina.


Nallesta tein sukat ihan itselle, tätä jäi vähän joten ihan kaikkia joululahjalankoja en ole vielä saanut käytettyä.


Viime vuonna tein ihan liikaa sukkia joten tänä vuonna päätin että jokaisen valmistuneen sukkaparin jälkeen täytyy neuloa jotain muuta joko joku pieni projekti tai sitten villapaidan kappale tai vaikka pala peittoon.



Nallesukkien jälkeen puikoille päätyi alpakkaa (Drops) ja merino-alpakka (Katia Ole Socks) sekoitetta. Ohjeena ihana Deep in the Forest Mittens ja puikot 2.25 mm.


Ennen joulua huomasin Designer Knitting lehdessä lauseen jonka mukaan lapaset eivät olisi mitään aloittelijoiden neuleita. Mun mielestä taas lapaset nimenomaan sopii hyvin aloittelevalle neulojalle, pieni projekti jossa saa kuitenkin tehdä muutakin kuin vain neuloa suoraa pötköä.

Ei nyt ehkä tämä malli mutta tässäkin oli helppoutena se että tehdään kaksi ihan samanlaista lapasta ei tarvitse miettiä kumpi tulee kumpaankin käteen. Muuten tämä ohje ei ollutkaan mikään tv-neule kun mallipiirrosta piti seurata koko ajan eikä edellisen kerroksen silmukoista ollut paljoakaan apua. On ne silti ihanat ja vieläpä ihanan pehmeät.

5 kommenttia:

  1. Ihania neuleita, tosi ihanat nämä metsä/puuaiheiset lapaset. Ja olihan siinä sukka poikineen hypännyt pukinkonttiinkin :D

    VastaaPoista
  2. Hienoja neuleita! Etenkin noi tumput on aivan ihanat!

    VastaaPoista
  3. Lapaset on todella hienot! Tommoset tahtois itellekkii...

    VastaaPoista