sunnuntai 2. tammikuuta 2011

SYTYCK loppuraportti

Jo haasteen nimi, "Luulet siis osaavasti neuloa" oli niin mielenkiintoinen että tähän oli ihan pakko osallistua. Oma tyylini eli Koreografi oli kyllä vähän turhan haastava, vaikka olen kyllä tehnyt paljonkin neuleita omilla malleilla ja olen myös kirjoittanut muutaman pienen asusteohjeen.

sytyck


Mulla on tosi paljon erilaisia mallineulekirjoja mutta nyt valitsin vain yhden ja sain Hollywood-viikkojen aikana muutaman mallitilkun neulottua, tämä haasteena tehty malli on kyllä lopulta jotain ihan muuta kuin aluksi suunnittelin, lanka hyppäsi koriin viikkojen loppumetreillä.

ruusuja ja palmikoita


Neulominen sujui mukavasti ja muistin kirjata melkein kaikki silmukkamäärät, mittanauhaa en käyttänyt neuloessa ollenkaan vaan vertasin työtä vanhaan neuleseen jonka mitoista tykkään, pituutta tein jonkin verran enemmän.

sytyckfi


Nappeja ja napinläpiä mietin varmaan enemmän kuin mitään muuta tässä neuleessa, tein jopa mallitilkun napinläpiä varten ja testasin samalla minkälaisen reunuksen haluan nappilistaan.

 
Valmis neule on ollut jo jonkin verran käytössä ja olen saanut ihan kivoja kommentteja työkavereilta. Kommenttien ansiosta rohkaistuin kirjoittamaan myös sen puuttuvan ohjeen vaikka aikaa olikin vain vähän jäljellä. Jos aikaa olisi ollut enemmän ohjeessa olisi myös isompi koko, mietin jo valmiiksi kuinka sen tekisin mutta en jaksanut laskea silmukkamääriä loppuun asti. Lisäisin isompaan kokoon tuota 7 o, 2n joustinta takakappaleen reunoihin ja etukappaleelle tekisin tuon kapean palmikkokuvion tilalle samaa palmikkoa kuin hihoissa. Ja hihan aloitukseen lisäisin myös vähän silmukoita. Kavennettavia silmukoita pitäisi myös lisätä vähän mutta vain vähän.

Valmis jakku löytyy helpoiten Ravelrystä.

Olen iloinen että selätin tämän haasteen vaikka palkintosijoista en todellakaan haaveile, tässä tyylilajissa oli paljon minua taitavampia neulojia, nalleohje pääsee puikoille vielä tulevalla viikolla.

5 kommenttia:

  1. Tuo neulehan on aivan upea! En tosiaankaan vähättelisi sinun taitojasi, olet ollut kunniaksi tyylilajillesi. :)

    VastaaPoista
  2. Mahtavia palmikoita! Hienon urakan teit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä minäkin! Hieno urakka ja kunnialla veit sen loppuun asti.

      Poista
  3. Todella upeita palmikoita tosiaan! Löytyykö valmiista työstä kuvaa?

    VastaaPoista
  4. Lisäsin linkin Ravelryn projektisivulle, en ollut näköjään huomannut laittaa kuvaa valmiista työstä enää tähän postaukseen kun jakku valmistui jo marraskuussa.

    VastaaPoista