sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Bling bling

Viikon kaikki työpäivät venyi vähintään 10.5 tunnin mittaiseksi joten tää väsynyt työläinen näyttää vain muutaman kuvan viikon aikana valmistuneista sukista, kirjanmerkit on edelleen vimeistelemättä:)

Triangle Socks puikot 3 mm ja lankoina Sisu ja Sisu Glitter joka muuten kimaltelee paljon enemmän kuin monet muut kimallelangat. Malli on oikein sopiva kirjoneuleen harjoitteluun, ei liian pitkiä langanjuoksuja ja lankaakin kuluu yllättävän vähän. Kolmella värillä jokaista kuluu reilusti alle 50 g.

Ring-Toss Stash Busting Scrap Socks lankana Novitan seiskaveikka ja Sandnes Smart. Puikot 3 mm mutta olisi saanet olla ainakin 3.5 mm, sukat on aika kapeat. Tämäkin malli on oikein hyvä kirjoneuleen harjoitteluun ja ohje on alunperin kirjoitettu jämälankoja varten, ohjeessa kehotetaan tekemään jämäpätkistä kaksi kerää, vaikka tumma ja vaalea joilla sukat sitten neulotaan.

Tähän ja tuohon toiseen apilakuvaan olisi pitänyt saada tuoksu mukaan, aivan ihana ja niin kesäinen miten noinkin vaatimaton kasvi voi tuoksua niin ihanasti.

Jos haluan pysyä KYH aikataulussa niin ensi viikon työpäivien olisi parasta olla vähän normaalimman mittaisia, saas nähdä onnistuuko.






5 kommenttia:

  1. Kauniita sukkia! Tsemppiä työhön. Itselläni tiedossa ensi viikolla varmasti pitkiä päiviä, ei vapaata laisinkaan.

    VastaaPoista
  2. Upeita sukkia, varsinkin nuo jälkimmäiset!

    VastaaPoista
  3. Ihanat nuo jälkimmäiset, menevät jonoon ehdottomasti.

    VastaaPoista
  4. Wau mitä sukkia! Ihanat blingblingit ^^

    VastaaPoista