sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kolmas etappi

Sukkakisan kolmas etappi on jo mun osalta takana. Ohje julkaistiin tällä kertaa keskiyöllä ennen työpäivää joten en edes yrittänyt valvoa julkaisuun asti vaan tulostin ohjeen aamulla ja ehdin myös neuloa noin tunnin ennen töihin lähtöä.


Esimies antoi luvan lähteä töistä aikaisemmin mutta kauppareissu venytti päivää niin että pääsin jatkamaan sukkia vasta neljältä iltapäivällä. Sitten vain neuloin ja katselin telkkaria aamuyöhön asti. Tosin tahti oli tälläkin kertaa varsin maltillinen, söin ja kävin välillä myös pihalla ja ihmettelin juniorin kanssa jumittunutta pyykkikonetta.



Juhannusaattoaamun aurinko oli jo noussut kun päättelin viimeiset langanpäät ja kuvasin sukat sähköpostia varten.



Mallin nähtyäni totesin heti että taisi tulla nopea etappi, olin ihan varma että kaikki parhaat pistesijat on jo menneet kun pääsin töistä. Mutta tämä taisikin olla useimmille vähän hankalampi etappi, valmistuneiden ketjussa on jo muutamia hylättyjä pareja ja ihan ensimmäisenä valmiit sukat ilmoittanut joutui neulomaan varsiin muutamia kerroksia lisää. Mun sijoitus tällä etapilla oli yhdeksäs.


Jokaisen etapin jälkeen on äänestys jossa kisaajat valitsevat valmistuneista kauneimman sukkaparin, kauneimman parin neuloja saa kolme bonuspistettä. Tänä vuonna ylimääräisen pisteen saa myös toiseksi kauneimmaksi äänestetty pari. Kakkosetapin kaksi ensimmäistä sijaa tuli tällä kertaa Suomeen, molemmat meidän joukkueelle ja mä olin niistä se toinen. Totaalinen yllätys kun en neulomiseltani ehtinyt yhtään seurata äänestyksen etenemistä ja sitten unohdin koko asian.



Malli: Lebowski jossa nostettuja silmukoita, tavallista kirjoneuletta ja intarsiaa ja tietenkin raitoja
Lanka: Valkoinen ja harmaa Hjertegarn Sock 4, kuviolankoina Hopeasäie Basicin ja Handun bambusekoitteen jämiä
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikkoa
Neulonta-aika: 13 h sis kaikenlaisia pikku taukoja. 

Sukat on mulle varsin reilut koska tein nämä esikoisen monta numeroa isompiin jalkoihin sopiviksi.


Sukkakuvat otin tällä kertaa tuossa lähimetsässä ja kuviin päätyi metsäisiä kukkasia ja ainakin yksi marjanraakile (nää kaikki siis meidän "takapihalla").




9 kommenttia:

  1. Olet sinä vaan nopea neuloja ja kauniit väritkin valitsit. Kyllä voi tässä kisassa olla ylpeä suomalaisuudestaan!

    VastaaPoista
  2. Tokihan pitää käydä jälleen äänestämässä ja kannustamassa. Tämä malli onkin osoittautunut aika kinkkiseksi, mitä olen tulosketjua seurannut. Onkohan niin, että vaikuttaa liian helpolta, niin moni on hätäillyt ja tehnyt sen takia virheitä.

    VastaaPoista
  3. Tätä kisaa on kyllä kiva seurata sivusta, hyvin menee suomalaisilla!

    VastaaPoista
  4. Ihan mieletön vauhti :D. Mistä tuo tempauksen kotisivu löytyy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tempaus löytyy Ravelrystä, kotisivukin on mutta siellä suurin osa sisällöstä on vain rekisteröityneille kisaajille (tulosinfo, mallit jne). Kotisivun osoite: http://www.tour-de-sock.com/

      Poista
  5. Ihan mieletön vauhti :D. Mistä tuo tempauksen kotisivu löytyy?

    VastaaPoista
  6. Kauniit sukat! Olispa ollut kivaa osallistua tämmöiseen kisaan.

    VastaaPoista