sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Viides etappi

Toiseksi viimeinen ohje tällä Tourilla julkaistiin torstaina viideltä. Tulostin ohjeen heti ja aloitin neulomisen.


Ohjeessa oli yksi vähän epäselvä kohta alussa, jouduin käymään pari kertaa koneella katsomassa onko kyseessä virhe vai vain vähän huono selitys yksinkertaiselle asialle. Onneksi oli tuo jälkimmäinen, twice tarkoitti tälläkin kertaa sekä edessä että takana eikä 2x48 krs.


Tykkäsin mallista heti kun näin ohjeen ja tykkään vieläkin, selkeitä palmikkosukkia oli kiva neuloa.


Tällä kertaa valvoin vain vähän aamuyön puolelle ja jatkoin unien jälkeen sukat aamulla loppuun. Ei mua kyllä yhtään väsyttänyt ja olisin varmasti jaksanut neuloa sukat valmiiksi nukkumatta välillä mutta kun ohje on kiva niin sukkia on kiva neuloa useammassa erässä. Olin tämän etapin kolmas.


Sukat on mulle vähän isot, tein näin tarkoituksella koska näiden ei ole tarkoitus jäädä mulle itselle kuin siihen asti että saan kuvan kaikista tourin sukista kerralla.


Langan punainen väri on mun kameralle ihan liian haasteellinen, väri ei ole yhdessäkään kuvassa oikea mutta osassa ihan totaalisesti pielessä. Tässäkin kuvassa ympäristö on ihan oikean värinen mutta sukat ei todellakaan. Lanka on Ilun värjäämää ja tullut Villavyyhdin kerhopaketissa, lämmin punainen pienellä säväyksellä vaaleanpunaista.


Malli: Little Deschutes tässä mallissa on oikein selkeät kaaviot, jos osaa lukea palmikoita kaaviosta niin ohjeesta selviää ilman kummempaa kielitaitoa.
Lanka: Handu Perussukkalanka, sukkiin meni melkein koko 100 gramman vyyhti
Puikot: 2.5 mm pyöröpuikko, tein yhden sukan kerralla koska kerroksen alku siirtyy palmikoiden mukaan muutaman kerran
Aikaa kului reilusti alle vuorokausi


Kisassa on tällä hetkellä se tilanne että jos meidän joukkueen viimeiset saa sukkansa ajoissa valmiiksi niin menemme viimeiselle etapille johtoasemassa. Meidän kisaa on edesauttaneet paljon myös muut suomalaiset, tälläkin etapilla kymmenen ensiksi valmiiksi saaneen joukossa oli kuusi suomalaista.





14 kommenttia:

  1. Hienot sukat jälleen kerran ja hyvä sijoitus jälleen kerran! :) Olen huomannut ihan saman, että punainen lanka/neule on todella hankala kuvattava. Tosin mun kamerakin on ihan peruspokkari vaan, mutta yritän kyllä aina hyödyntää kaikkia mahdollisia säätöjä.

    VastaaPoista
  2. Sukat ovat todella kauniit!! wow!!

    VastaaPoista
  3. Olen ihan samaa mieltä ohjeesta: nautinto neuloa reiluja palmikoita selkeistä kaavioista! Vaan en minä silti olisi sukkiani alle vuorokauteen neulonut, vaikka olisin saanut neuloa vapaasti omaan tahtiini - kyllä sinä vaan olet näissä tekniikkahommissa aivan omaa luokkaasi etenkin kun jälki on niin erinomaisen siistiä.

    VastaaPoista
  4. Nätit on nämäkin sukat. Näyttää valikoituneen tempaukseen oikein onnistuneita malleja.
    Onnittelut hienosta sijoituksesta.

    VastaaPoista
  5. Ihanat sukat ja kaunis väri! Minäkin tykkään siitä, että ohjeen kaavio on helppolukuinen ja siitä on mukava neuloa.

    VastaaPoista
  6. Tosi nätit palmikkosukat. Tuli ihan jo joulu mieleen, vaikka väri ei oikeasti taida niin punainen ollakaan :)

    VastaaPoista