sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Sateenkaaren väreissä

Sukkakisan kolmas ohje julkaistiin maanantai-iltana, sain sukkani valmiiksi keskiviikkona aamupäivällä. Ohje näytti alkukatsomalla valtavan pitkältä ja luulin joutuvani lukemaan sitä koko ajan, meidän printteri temppuili ja tulosti eka yrittämällä vain kuvat, onneksi tabletilla pystyi lukemaan myös tekstin.


Ohje ei sitten ollutkaan niin kovin vaikea, tekniikat olivat tuttuja jo vuosien takaa ja sukissa on paljon sileää neuletta.


Sukkien käänteet neulotaan linen stitch-tekniikalla, suomennos taitaa olla kangasneule jota olen ekan kerran käyttänyt muutama vuosikymmen sitten. Tekniikka on aika hidas, joka toinen silmukka nostetaan neulomatta lanka työn oikealla puolella. Kuten helmineuleessakin, nostettavan silmukan paikka vaihtuu joka toisella kerroksella. Tuloksena hyvin joustamaton ja ohuen tuntuinen, kangasmainen neule. Kantapäässä käytetään samaa tekniikkaa mutta kolmella värillä jolloin lopputulos on vähän erinäköinen.


Käänteen oikea ja nurja puoli ovat ihan erinäköiset ja sukkia voi käyttää sekä varsi käännettynä että suorana, värikkään nappilistan paikkaa voi vaihtaa, napit on ommeltu listan molemille puolille. Tosin mikä estää joskus jättämästä nappilistan sukan sisäpuolelle kun toinenkin reuna on huoliteltu.


Nappilistaan tehdään erivärisiä i-cord nauhan pätkiä vieri viereen, nauhat on kiinnitetty toisiinsa neuloessa. Mun sukissa nauhat ei ole keskenään ihan yhtä pitkiä mutta päätin että se ei haittaa.


Jos olisn muuttanut jotain tästä mallista niin en olisi poiminut niin hurjan paljon silmukoita kantalapun reunasta, sukat on vähän löysät kantapään jälkeen. Tosin liotuksen jälkeen nämä on mulle aika isot joten lahjakoppaan menevät nämäkin. Muuten kivat ja melkein samoilla väreillä tehtyä on näkynyt valmistuneissa jo useampia pareja.


Malli: Rainbow Pipes and Linen Stitch Socks, ohje tulee myyntiin kisan jälkeen joskus kesällä
Langat: Harmaa lanka Regian 4-säikeinen sukkalanka, värikkäät sekalaisia sukkalankoja pääasiassa jämiä
Puikot: kangasneuleessa 2.5 mm, muuten 2.25 mm käytössä sekä pyöröt että sukkapuikot


Oikein hyvää pääsiäisen jatkoa kaikille!

8 kommenttia:

  1. Aika kiva malli. Hienosti harmaaseen tulee eloa ja väriä noilla jämillä, tuli hauskat sukat.
    Mukavia pääsiäisen loppupäiviä Sinulle.

    VastaaPoista
  2. Sukat ovat hauskan näköiset.

    VastaaPoista
  3. mistä löydät noita sukkakisoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kisa on Ravelryssä. Siellä on myös tänäkin kesänä Tour de Sock kisa joka on vähän erilainen ja johon pääsee mukaan maksamalla pienen osallistujamaksun. Tour de Sock kisaan ilmoittautuminen on toukokuussa ja itse kisa kesäkuun alusta heinäkuun loppuun.

      Poista
  4. Voi kuinka ihanat. Hyvää pääsiäistä sinullekin!

    VastaaPoista
  5. Onpa hienot ja erikoiset sukat :)

    VastaaPoista