Osa toissavuoden palkintolangoista on vielä neulomatta, osittain siksi että ne on kovin kirjavia ja yksiväriset siksi, että ne on jotain muuta kuin sukkalankoja. Lupasin kuitenkin tehdä sukat ja koska sain luvan valita itse värin, päädyin aika värikkääseen vyyhtiin (postauksen ensimmäinen lanka).
Vyyhti näytti kyllä aika hillityltä mutta jo keriessä huomasin että taitaa tulla aika värikkäät sukat. Ennestään tiesin että tätä lankaa on kiva neuloa ja sukista tulee taatusti kutittamattomat.
Mallin valinta olikin sitten toinen juttu. Alunperin valitsin mallin jossa oli väriin sopivia lehtikuvioita. Silmukkamäärä oli kuitenkin liian suuri enkä halunnut ruveta tekemään omia muokkauksia joten selasin japanilaisen mallineulekirjani läpi ja löysin sieltä aika yksinkertaisen palmikkokuvion.
Laskin mallineuleeseen sopivan silmukkamäärään, neuloin ensimmäisen mallikerran ja totesin että nyt taitaa tulla liian pieni sukka. Purin siis toisenkin aloituksen ja aloitin kolmannen kerran, nyt vihdoin näytti tulevan sopiva koko.
Eihän tuo kuvio mitenkään hienosti tästä kirjavuudesta erotu ja kuvatkin on ihan kamalia kun ne on otettu liian pimeässä ja osittain salamalla mutta olisin ehkä sittenkin voinut pitää nämä itse vaikka väri epäilytti vielä neuloessakin.
Nyt on aika ilmottautua kevään sukkatapahtumaan. Sock Madness alkaa Ravelryssä maaliskuun alussa, helmikuun aikana pitää lähettää ilmottautumisviesti järjestäjälle ja sen lisäksi pitää neuloa ja raportoida vähintään yksi sukka maaliskuun alussa julkaistavalla ensimmäisellä ohjeella kahdessa viikossa ohjeen julkaisusta. Kisa on kiva mutta joukkueeseen päätyneille myös melko sitova, uusia ohjeita julkaistaan 2-3 viikon välein ja joukkueiden jäsenten on tarkoitus saada ne kaikki neulottua, tosin hitaimmat putoaa aina pois kun joukkueet pienenee kisan edetessä. Ryhmässä palkitaan jokaisella kierroksella aktiivisia neulojia, pelkästä nopeudesta ei saa palkintoja.
Just ihanan ärhäkät sukat <3
VastaaPoistakàvin ihailemassa tuota peittoa pikkuiselle, olen laittanut moniakin ja ilahduin
VastaaPoistaideasta laittaa vàliin kaitaletta. Pirteàn vàriset vihreàt sukat. Irmeli
Kiva väri, piristys vesisateiseen talveen : )
VastaaPoistaHauskan värinen lanka! Näyttää sellaiselle, että sitä olisi tosi mukava neuloa.
VastaaPoista