Jo kauan ennen pikkuisen syntymää haettiin miehen isän vanha kehto sisälle ja pestiin se odottamaan pikkuista, on sitten paikka missä nukkua kun tulevat käymään kylässä. Patja löytyi näppärästi ruokaostoksilla kun semmoinen lastensänkyyn tarkoitettu jatkopala oli kehtoon hyvin oikean kokoinen.
Luulin meiltä löytyvän useampiakin vauvanpeittoja mutta kun nuori perhe sitten tuli ekaa kertaa yökylään niin eipäs niitä peittoja sitten ollutkaan missään. Pikkuinen sai sitten kehtoonsa vähän isomman peitteen ensimmäisellä vierailulla.
Onneksi mulla on kuitenkin lankaa riittämiin joten päätin neuloa pienelle peiton seuraavaa vierailua varten. Valitsin langaksi paksun Pirkkalangan jota mulla olikin aika paljon. Otin ensin käyttöön muutaman kerän josta oli jo tehty vähän raitaa lapaseen ja sitten vielä muutaman yhteensopivan värin.
Tein tilkut vaakatilkun ohjeella, aloitetaan kulmasta 2 silmukalla, lisätään molemmissa reunoissa joka toinen kerros kunnes päästään puoliväliin jonka jälkeen kavennetaan molemmissa reunoissa joka toinen kerros kunnes silmukoita on jäljellä taas se 2. Tein tilkut 4 mm puikolla, 40 cm pitkä pyöröpuikko riitti tilkkuihin oikein hyvin, reunukseen tarvittiin sitten kaksi vähän pidempää.
Koska pienimmästä kerästä sai kolme tilkkua niin tein sitten saman määrän muillakin väreillä. Seuraavaksi neuloin kapeat kaitaleet tilkkujen väliin ainaoikein neuleena. Virkkasin kaitaleet tilkkuihin ja yhdistin tilkut samalla.
Reunuksen neuloin kahdessa osassa. Poimin ensin kahdesta reunasta silmukat ja neuloin ainaoikeaa edestakaisin, lisäsin kulmassa 2 s joka toinen kerros. Sitten kun reunus oli tarpeeksi pitkä, jätin silmukat odottamaan ja poimin kahdesta jäljellä olevasta reunasta + jo neulotun reunuksen päistä silmukat ja tein samanleyisen reunuksen ainaoikeana. Lopuksi neuloin vielä yhden kerroksen oikein kaikilla silmukoilla ja päättelin silmukat i-cord päättelyllä johon käytin tilkuista jääneitä jämälankoja.
Onpa kaunis peitto! Ihanan viimeistelty lopputulos tuli tolleen neulomalla yhdistäen ja i-cordilla reunustaen. Kyllä kelpaa pienokaisen tulle kylään. :)
VastaaPoistaTodella kaunis peitto!
VastaaPoistaSievä peitto pienokaiselle :)
VastaaPoista