torstai 30. marraskuuta 2017

Syyskukkia

Lokakuun loppupuolella etsin jotain netistä ja osuin sitten sattumalta ET-lehden nettisivuille ja huomasin siellä olevan sukkakisan.


Kisan säännöt olivat yksinkertaiset, ota kuva neulomistasi ja itse suunnittelemistasi sukista ja lataa se lehden nettisivuille.


Mulla ei ollut yhtään itse suunniteltua sukkaparia valmiina (kuvia olisi toki ollut mutta kuka sitä nyt vanhalla kuvalla osallistuu) joten käytin yhden illan selaamalla lahjaksi saamani japanilaista mallineulekirjaa. Siis semmoista kirjaa jossa on erilaisia neulekaavioita, ei mitään valmiita ohjeita.


Löysin mallineuleen joka sopi aikomaani silmukkamäärään ja jota on kyllä aiemminkin käytetty sukissa mutta pikaisen googlauksen perusteella eri tavalla kuin mitä minä halusin käyttää.


Mulla oli myös sopivasti syksyisen harmaa lankakerä ja ajattelin sen sopivan malliin hyvin. Halusin sukkiin myös vähän väriä joten nappasin viime vuoden joulukalenteristani sopivan kirjoneulekuvion. Koska päädyin kukkakuvioon niin sukkien nimeksi tuli syyskukkia.


Neulomisaikaa oli pari päivää ja sukat piti vielä saada kuvattua edes jonkinlaisessa päivänvalossa.


Sain sukat valmiiksi yömyöhällä ja tarkistin vasta sitten koska kisa loppuikaan. Sopivasti seuraavana päivänä joten ehdin myös pingottaa sukat ennen kuvien ottamista. Nämä kuvat otin vasta kisakuvan jälkeen kun sukat oli kuivuneet ihan kunnolla. Kisakuva oli muuten ihan surkea, otin monta kuvaa ja kun olin lataamassa kuvaa iltapimeällä, huomasin että vain yhdessä sukat näkyi kokonaan.


Yllätyksekseni löysi sukkani 15 yleisöäänestykseen päässeen sukkaparin joukosta ja hihittelin niille muutamille kommenteille jotka koski just mun sukkien mallineuleita. En ole mielestäni matkinut ketään kun olen käyttänyt mallineulekirjaa, ehkäpä juuri sitä samaa jota varmaan muutama muukin suunnittelija on käyttänyt.


Ja koska joku vertasi tuota mun kukkariviä Marimekon unikoihin niin voin kyllä ihan rehellisesti kertoa että ei kyllä tullut unikot mieleenkään kun viime vuonna piirtelin kirjoneulekaavioita. Nämä kukkaset ovat osa vanhan latvialaisen lapasmallin isompaa kukkakuviota, sattui olemaan just sopiva silmukkamäärä niin otin sitten pienen osan erikseen.


Malli: oma
Lanka: harmaa Opal ja punainen Arwetta
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko


2 kommenttia:

  1. Tosi kauniit sukat! :) Näiden fiilistä saa kivasti muokattua, kun vaihtaa tuon kukkakuvion vaikka sydämiksi - vaikka siis tuo kukkakin on veikeä. Mutta että malli antaa mahdollisuuksia.

    VastaaPoista
  2. Nätit sukat on, viis kommenteista. Siellähän oli muitakin malleja mainittu kopioiksi yms. Aina löytyy joku joka haluaa sanansa sanoa.
    Nyt käydään keskustelua kettu- yms. kuvioiden käyttämisestä. Voi voi, kun ei muuta tärkeämpää ole:)

    VastaaPoista