keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Ufo selätetty

Joskus syksyllä huomasin uudessa käsityölehdessä kivan sukkamallin. Lehti oli muistaakseni Suuri Käsityö. Meillä oli sopivasti lehden ilmestymisaikaan pidempi automatka ja neuloin ensimmäisen sukanvarren autossa istuessa.


Ja se ensimmäinen sukka valmistui muutenkin aika sukkelaan, varmaan seuraavana päivänä. Sitten tuli väliin jotain ihan muuta ja sukka unohtui jonnekin lankapussiin. Suurin syy oli varmaan se kun neuloin ekan sukan vähän tökkivällä 2 mm pyöröllä (ohjeessa oli vain kaksi aika isoa silmukkamäärää) ja en jaksanut etsiä parempaakaan puikkoa.


Kunnes sitten muistin ostamani Addin triot, siis kolme ihan lyhyttä pyöröpuikkoa sukkaneulontaan ja muuhun pieneen tekemiseen. Olin oikeastaan vasta kokeillut näitä puikkoja kerran. Ja nyt sitten neuloin niillä kokonaisen sukan.


Näissä puikoissa on ideana että puolet sukan silmukoista on yhdellä puikolla, toinen puoli toisella ja kolmannella puikolla neulotaan. Kuvassa vain yksi puikko koska kaksi muuta on kiinni toisessa työssä. Ideana kiva ja puikot sopii varmasti niille jotka tykkää muutenkin niistä kaikista lyhyimmistä pyöröistä.


Puikko-osa on vähän turhan lyhyt mun käsille ja pudotan helposti sen kolmannen, vapaan puikon. Puikkojen kärjissä on pieni ero mutta kun minä kiepautan myös sukkapuikon aina ympäri neulottuani puikollisen niin oikea puikonpää on esillä vain joka toinen kerta. Nopeusneulontaan näistä ei ainakaan ihan vielä ole. Ostin omat puikkoni Lankamaailmasta ja siellä sai myös kokeilla neulomista ennen ostoa.


Toisen sukan neuloin toukokuun alussa, lehti jossa ohje on oli jossain hukassa joten katsoin mallia ekasta sukasta. Kyllä niistä aika samanlaiset tuli. Ja muistaakseni ohjeessa oli ihna se perinteinen laatikkokantapää, itse tein ranskalaisen.


Malli: Kirjoneulesukat jostain viime syksyn käsityölehdestä
Langat: Novita Venla kuten ohjeessakin
Puikot: Addi CraSy Trio




2 kommenttia: