sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Neulevuosi 2011

Minusta on aina ollut kiva lukea muiden vuosikatsauksia joten nyt kun olen pitänyt blogia kokonaisen kalenterivuoden saan itsekin tehdä sellaisen.

Vuoden aikana on valmistunut kaikkiaan 106 neuletta tai virkkausta. Suurin osa noista on sukkia mutta kyllä joulossa on myös muutama isompi työ. Langankulutusta en ole tänä vuonna laskenut, lankaa on ehkä tullut taloon hieman vähemmän kuin sitä on kulunut, vaikea sanoa kun ostaminen on paljon nopeammin tehty kuin neulominen :).

Sukkia valmistui vuoden aikana kaikkiaan 67 paria + yhdet jotka on kyllä neulottu valmiiksi mutta viimeistely on vielä kesken, tänä vuonna ufoutui siis vain yksi sukkapari. Sukkapareista paras on mielestäni tämä:

Noissa osui jostain syystä kaikki kohdalleen, puikot ja lanka sopivat tosi hyvin yhteen eikä värissäkään ole mitään moittimista. Toivottavasti sukat on olleet ahkerassa käytössä, nämä lahjoitin eteenpäin melkein heti sukkien valmistuttua. Muutkin sukat on löytäneet uuden kodin helposti, valmiiden töiden korissa on vain kaksi sukkaparia joita ei ole otettu vielä käyttöön.

Erilaisia kädenlämmittimiä on valmistunut 12 kpl joista puolet lapasia ja loput kämmekkäitä. Näistä kivoimmat on nämä jotka oli ahkerassa käytössä koko viime talven :


Pipoja tein vuoden aikana 2 ja erilaisia huiveja 6. Näistä ihanin ja sellainen jonka olisin hyvin voinut pitää itselläni oli tämä:

Toki olen iloinen myös siitä että jaksoin tehdä tyttären pyytämän huivin ja siitä että sitä huivia on myös käytetty, sehän se paras kiitos on.

Sisustusjuttuja valmistui 9 kpl, 3 mattoa, 3 peittoa, 2 patalappua ja ovistoppari. Nämä taisivat myös olla vuoden ainoa virkatut jutut. Näistä valinta kohdistuu tietenkin tähän jämälankatyöhön:


Vaatteita olen neulonut aika vähän, vain 8 kpl. Suurin osa noista ihan mulle itselle, tyytyväisin olen tähän:

Purotakki on ollut käytössä melkein päivittäin nyt kun ei ole vielä ollut kovia pakkasia. Jouluna iloitsin siitä kun näin tekemäni vauvahaalarin käytössä ja se näytti oikein sopivalta, vain vähän reilulta.

Lisäksi olen neulonut vuoden aikana kaksi lelua, nallen alkutalvesta ja nukkumatin loppuvuodesta. Kaikkiaan siis taas aika asustepitoinen neulevuosi. :)

8 kommenttia:

  1. Ihania, upeita, mahtavia! Vitsit sä olet todella taitava!
    Ihanaa vuotta 2012 sinulle :)

    VastaaPoista
  2. Upeita neuleita! Ja paljon! Mukavaa neuloosivuotta!

    VastaaPoista
  3. Huh huh, kylläpä olet ollut tuottelias! Kirjoneulesukkasi ovat mielettömän upeat!

    VastaaPoista
  4. Hurja määrä upeita valmistuneita töitä!
    Hyvää uutta vuotta 2012!

    VastaaPoista
  5. Upeita kirjoneuleita ja ihana Purotakki! Ahkerakin olet ollut :)

    VastaaPoista
  6. Hui kauhistus mikä määrä IHANIA neuleita! Todella tuottelias olet kyllä ollut. Monta noista muistankin nähneeni jo ennenkin, erityisesti peitto on kyllä ihan helmi. <3

    VastaaPoista
  7. Vau mikä määrä toinen toistaan kauniimpia neuleita!

    VastaaPoista