perjantai 29. heinäkuuta 2016

Kiemurtelevat palmikot

Edellisen etapin vaikean ohjeen jälkeen vuorossa oli taas jotain helpompaa, ainakin suomalaisille. Amerikkalaisten on jotenkin kamalan vaikea hahmottaa ohjetta jossa kaaviot pitää itse osata sijoittaa oikeille paikoilleen.


Tämä ohje oli testatessa varsinainen murheenkryyni. Testasin ohjeen pienimmän koon joka olikin sitten pudotettu pois varsinaisesta ohjeesta. Ohje oli ollut jo testauksessa jollain toisella ennen minua mutta liekö testi jäänyt kesken kun ohje suorastaan vilisi virheitä.


Ideana ohje on kiva ainakin noin teoriassa. Palmikoiden paikat määritellään nopalla ja kaavioita on vain kaksi erilaista ja niiden yhdistelmä jossa toinen palmikko alkaa myöhemmin.


Käytäntö ei sitten olekaan ihan niin yksinkertainen. Palmikoita ei voi sijoitella ihan miten sattuu vaan käytäntö sanelee ison kasan sääntöjä. Kaikki valmistuneet sukat on kuitenkin uniikkeja ja monta kivaa paria on jo valmistunut.


Suunnittelija kertoi itse pitävänsä lyhytvartisista sukista vaikka alkuperäisen ohjeen mukaan näihin tuli melkoisen pitkät varret. Tai ehkä ne vain tuntui neuloessa pitkiltä kun samaa piti toistaa niin paljon.


Malli: Entanglements
Lanka: Red Heart Socks
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko

2 kommenttia:

  1. Nää oli ainkain ideana erittäin kivat tour-sukat, vaikken itse vielä ole tehnytkään. Jotenkin tuo satunnaisuus kuvioiden muodostumisessa viehättää suuresti.

    VastaaPoista
  2. Kivat sukat! Tuo kuvia on jotenkin hypnoottinen. Täytyypä laittaa nämä to-do-listalle.

    VastaaPoista