sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Ei jatkoon

Joku ehkä huomasikin että mun messuostokset oli pääasiassa ihan peruslankoja ja mukana oli vain muutama kotimaisen värjärin ihkuvyyhti.


Messuilla oli toki kaikenlaisia ulkomaisia ihanuuksia myös mutta viimeisimmän pettymyksen jälkeen harkitsen seuraavaa ulkolaista ihanuutta erittäin tarkasti.


Juttu alkaa Jyväskylä Neulefestareilta. V 2016 ostin festareilta vain kotimaisten värjäreiden lankoja ja olin ostoksiini todella tyytyväinen. Tänä vuonna päätin kokeilla myös muiden maiden ihanuuksia niiden kotimaisten lisäksi. Ostin kolmea aika kallista lankaa, joukossa taatusti kallein ostamani lanka.


Tämä lanka ei ollut ihan niin kallista mutta koska halusin identtiset sukat ostin kaksi lankakakkua. Pettymyksestä saan luultavasti syyttää eniten ihan itseäni. Olen ihaillut kotimaisten värjärien liukuvärjättyjä lankoja ja miettinyt kivoja malleja joissa värin liukuminen sopisi malliin mukavasti.


Tälle langalle minulla oli suunnitelma. Lanka oli kerän keskeltä harmaata, ajattelin värin liukuvan nätisti ja saisin lahjaksi aikomani harmaat sukat kivasti kerän alusta ja värikkäämpi osa jäisi mun omiin sukkiin.


Super Sock Scarefestin viimeinen malli näytti sopivalta harmaalle liukuvärjätylle langalle joten otin langan puikoille.


Sukat aloitetaan kärjestä ja voi mikä pettymys kun tajusin muutamia kerroksia neulottuani että lanka ei ole vain liukuvärjättyä vaan myös raidallista. Enhän minä raitalankaa halunnut vaan semmoista kauniisti väriä vaihtavaa. Tykkään siis raitalangasta kovastikin mutta tätä lankaa en kyllä ostanut raitojen takia.


Samat tasaraidat jatkui koko sukan ajan, sävykin muuttui mutta kun noi raidat häiritsee. Lisäksi lanka on aika liukasta, pudotin muutaman silmukan ja nehän juoksi sitten iloisesti monta kerrosta alaspäin.


Näitä sukkia neuloessa totesin myös että semmoiset sock blank (sukkalankku) värjäykset ei ole myöskään mun juttu. Tämä lanka oli lievästi kiharaista ja jos jo se häiritsee niin en kyllä voisi neuloa myöskään semmoista purkulankaa pesemättä sitä ensin kunnolla ja siinähän on ihan liikaa työtä.


Näistä sukista sen verran että malli oli ihan kiva ja yksinkertainen, kuviot metsän puita ja puiden välissä kulkeneen isojalan jalanjälkiä. Varmasti mieluisat sukat saajalle ja langan paras puoli on se että tämä on vahvistettua merinoa joten ei varmasti kutita.


Malli: Squatchers
Lanka: La Fee Fil Merino Nylon
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko

Loppukerä on jo puikolla, raidoitus jatkuu mutta jos sukista tulee siitä huolimatta kivat niin pidätän oikeuden muuttaa mielipidettäni.

1 kommentti:

  1. Aina saa mielipidettään muutta;) Olisin mäkin ollut pettynyt vastaavassa tilanteessa. Vaan onhan nuo raidat kivat eikä mallikaan kärsi raidoista. Mutt olishan se liukuva harmaa ollut kiva.

    VastaaPoista