lauantai 22. joulukuuta 2012

22. joulukuuta


Kuutamourakka vihdoin suoritettu. Neuloin kaikki TiiQn sukkaohjeet jotka Ravelrystä löytyy. Sukulaiset saa tänä vuonna kivoja sukkia lahjaksi.


Viimeisenä parina tein sukat Elonpoluja-Trails of Life ohjeella, sama ohje jolla olen neulonut ensimmäiset TiiQn suunnittelemat sukat maaliskuussa 2010. Tähän oli hyvä päättää tämä urakointi tällä kertaa.


Näissä sukissa lankana Vuorelman Veto (kiitos vielä Kardemummalle lankalahjasta!) ja samat 3 mm sukkapuikot kuten aika monessa muussakin sukkaparissa.


Joku pyysi edellisen postauksen kommentissa kuvia myös muista vanhoista neuleista, muuten kyllä mutta ensinnäkin olen muuttanut elämäni aikana aika monta kertaa ja osa neuleista on jo kadoksissa, toisaalta olen ihan nuoresta neulonut hyvin paljon muille kuin itselle, eli ei niitä omia neuleita ole edes ollut kovin paljoa.

Eilen oli vuoden lyhin päivä ja tänään aurinko näyttäytyi pienen hetkisen ajan. Nyt voi melkein taas uskoa että kyllä se kevät sieltä taas tulee.

7 kommenttia:

  1. Uskomattoman ahkera olet. Ihania sukkia. Hyvää Joulua.

    VastaaPoista
  2. Olet sinä vaan uskomaton, knittintinin ohella olet kyllä mun sukkaidoli <3. Levollista joulua ja sukkarikasta uutta vuotta toivottelen!

    VastaaPoista
  3. Ihania sukkia olet kutonut ja TiiQ suunnitellut. Vielä minäkin teen kuutamourakan!

    VastaaPoista
  4. Hyvää Joulua! Kyllä noita sukkia kelpaa lahjaksi jakaa!

    VastaaPoista
  5. Kauniita sukkia!
    Monia noista olen minäkin katsellut "sillä silmällä", vielä minäkin neulon ainakin ne merenkulkijat ja elonpolut ja ja....
    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  6. Kauniita sukkia. Valkoiset palmikkosukat lempparini♥

    VastaaPoista