sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Hullutus alkaa taas

Lontoon kuvia on vielä yhteen postaukseen jonka julkaisen joskus ensi viikolla, siinä postauksessa kerron myös arvonnan voittajan joten vielä ehtii osallistua. Lontooseen liittyy tämäkin postaus koska neuloin nämä Sock Madness kisan ensimmäiset sukat melkein kokonaan Lontoossa.


Ensimmäisellä kierroksella tarvittavat langat kerrotiin vähän ennen meidän matkan alkua. Olin ottanut mukaani kaksi eriväristä settiä ja valitsin sitten nämä kirkkaammat värit. Ohje julkaistiin varhain tiistaiaamuna ja koska mun sisäinen kello ei suostunut siirtymään paikalliseen aikaan niin käytin sitten varhaiset aamutunnit neulomiseen.


Ensimmäinen sukka valmistui torstaiaamuna ja aloitin samantien toisen. Olin sopinut tapaavani hullutkseen osallistuvan englantilaisen torstai-iltana lankakaupassa neulomisen merkeissä joten otin sukankutimen mukaani tapaamiseen. Jouduin sitten odottelemaan siellä lankakaupassa vähän kauemman aikaa kun junat olivat myöhässä mutta eipä se haitannut kun kaupassa oli sohva jolle sai istahtaa neulomaan.


Siinä odotellesssani neuvoin yhtä vähän kokomattomampaa sukankutojaa miten voi korjata yhden silmukan virheen purkamalla vain sen virheellisen silmukan, hän oli aina ennen purkanut monta kerrosta pienen virheen takia. Eipä mennyt hukkaan sekään odotteluaika (ja tietenkin sukka eteni koko ajan).


Lankakaupassa oli samana iltana myös viikottainen neuletapaaminen joten näin sitten monta muutakin neulojaa ja juttelin englanniksi pari tuntia. Jatkettiin vielä pubiin jossa lähinnä vain neuloin koska juttelu oli vähän hankalaa kovan metelin takia.


Jatkoin sukkia seuraavan päivän kaupunkikierroksella ja vielä metrossa lähtöpäivän aamuna. Toisesta sukasta puuttui noin viisi kerrosta resoria kun tulimme kotiin.


Malli: SlipStripeSpiral
Langat: Lanitum ex Machina Basic Sock (kirjava) ja Fabel (musta)
Puikot: 2.25 mm


1 kommentti:

  1. Lontoon reissusi on kaikesta päätellen ollut parasta A luokkaa. Oli varmasti huippu kokemus kohda paikallisia neulojia.
    Nopsasti taas valmistui sukkapari.

    VastaaPoista