keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Viimeiset

Sukka-Finlandia kisan viimeinen ohje julkaistiin ystävänpäivänä puolen päivän aikaan. Itse olin koko päivän töissä eikä neulominen innostanut illallakaan mutta sain sukat kuitenkin muutamassa päivässä valmiiksi.


Kisan viimeiseksi ohjeeksi oli valittu aika helppo ja selkeä ohje. Tosin niin minulla kuin monella muullakin oli vähän vaikeuksia ymmärtää kärkikavennuksia, ehkä siihen vaikutti sekin että ohje oli ollut siihen asti varsin selkeä.


Kisa on siis ohi ja jäljellä on enää loppunäyttely ja palkintojen jako. Kun en itse kisannut niin mun osalta tempaus on ollut ohi jo hetken. En halunnut lähettää mulla vielä olevia sukkia näyttelyyn koska olen tehnyt suurimman osan itselleni ja en olisi päässyt hakemaan niitä takaisin.


Ihan kiva että suomeksikin järjestettiin tämmöinen kisa vaikka toteutus vähän ontuikin. Olen yksi niistä monista joka ei laittanut kilpailualueelle yhtään viestiä. Kävin vain lataamassa ohjeet ja katsomassa valmiiden sukkien kuvia silloin tällöin.


Ehkä seuraava kisa toimii jo vähän paremmin, kai tästä on tulossa jatkuva perinne. Tour  de Sock kisan järjestäjätiimissä olevana tiedän että kisajärjestelyt vaatii aika paljon aikaa, valmistaudun jo pikkuhiljaa ensi kesään.


Malli: Onnenmaa
Lanka: Lanitium ex Machina Basic Merino Sport
Puikot: 2.5 mm pyöröpuikko


1 kommentti:

  1. Aikaa tosiaan tarvitaan hurjasti kisajärjestelyihin ja kisan läpiviemiseen. Vaikka itse olin SF:ssa lähinnä suunnittelijan ja testineulojan roolissa, iski kisaväsymys jo ennen puoliväliä. Tuntuu, etten ihan hetkeen osallistu mihinkään kisaan, missään roolissa.

    VastaaPoista