sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Rakkaat rasat

Ostin siis toisenkin Rakkaat rasat tekemispaketin Tampereen messuilta. Joku kyseli Susilapasten kommenteissa onko näitä paketteja myynnissä myös teeteen myymälöissä ja mun mielestä ainakin näitä kahta mallia on ollut myös teeteellä myynnissä, niistä muista mitä Seinäjoen messuilla esiteltiin en osaa sanoa. Ohjeessa lukee kuitenkin että malli Tekstiiliteollisuus Oy ja suunnittelu Taito Etelä-Pohjanmaa.


Tämän mallin nimenä on Polkupyörä ja ohjeen mukaan tehtynä lapasista olisi tullut aika pitkät joten muokkasin vähän. Jätin ensimmäisen pyörylärivin pois (= 8 krs) ja siirsin peukalon paikkaa saman verran ylöspäin.


Näistä lapasista tulikin oikein sopivan kokoiset ja lankaa kului näin lyhennettyyn versioon sen verran että pohjaväri taitaa riittää juuri ja juuri toiseenkin pariin. Tällä kertaa tein lapaset yhtäaikaa ja aloitin molemmat pohjavärikerät joten ihan varma en ole langan riittämisestä.


Nämäkin neuloin 2.75 mm puikoilla, lapasosan pyöröpuikolla ja peukalot sukkapuikoilla. Lankana Pallas, ihan kivaa neulottavaa mutta pohjaväri päästi vähän väriä kun kastelin lapaset valmiina.


Vuosi loppuu ihan kohta ja koska olen tänä vuonna pitänyt kirjaa kuluttamistani langoista, laitan pystyyn arvauskilpailun. Kuka arvaa lähimmäksi paljonko olen kuluttanut lankaa neulomalla ja virkkaamalla tänä vuonna saa palkinnoksi jotain pientä, käsityöpussukan tai sukkalankaa. Vastaukset tämän postauksen kommentteihin vuoden loppuun mennessä.



27 kommenttia:

  1. Kauniit! Mullakin on ohje ja langat odottelemassa tätä mallia. En ole saanut aloitettua, koska monessa paikassa on ollut maininta, että ohjeen mukaan tehtynä lapasista tulee liian pitkät. Täytyy kokeilla sun muokkauksilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin osallistua arvaukseen. Luulen, että olet kuluttanut lankaa 23,2kg.

      Poista
  2. IIIIKKKK IHANAT TAAS

    Ihanaa Joulunaikaa Sinulle.

    VastaaPoista
  3. Onpa hauskat lapaset.
    Mie arvaan, että olet kuluttanut 9875 g lankaa.

    VastaaPoista
  4. Ihanat ovat! Oulussa Somikissa myydään semmoiset valmiit lankapaketit. Susilapaset ja pyörät ja joku muu puna-valkoinen kaunis lapastenmalli.
    Sanoisin lankakulutus oli n. 15,6-17kg. Riittääkö???

    VastaaPoista
  5. Olisko 18,5kg sopiva määrä? :D

    VastaaPoista
  6. Minä arvaan, että se voisi olla 12 kiloa. :)

    VastaaPoista
  7. Heitän, että 13,8 kiloa :) Paljon joka tapuksessa. Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  8. Luulisin, että 15 kiloa.

    -Annu

    VastaaPoista
  9. Kauniit lapaset, sain tuon ohjeen lähilankakaupasta kun tein sieltä ostoksia, mukava nähdä malli valmiina.

    VastaaPoista
  10. Kauniit lapaset tulivat. Minua aina vähän epäilyttää lapaset joissa ei ole joustinta, miten mahtavat pysyä käsissä?
    Valistuneena arvauksena esitän että lankaa vuodenmittaan on kulunut 17 kg ja 45 g. Huikea määrä. Tuolla vauhidilla hupenisi oma lankavarastoni vuodenmittaan melko niukaksi.

    VastaaPoista
  11. Kauniit!

    Veikkaisin että lankaa on kulunut tänä vuonna 15,2 kiloa. :)

    VastaaPoista
  12. Nuo hipot on aivan iik-ihania ;)
    Veikkaisin, että lankaa on vuoden aikana kulunut 14 750g.

    -Marika-

    VastaaPoista
  13. Ihanat hipot! Veikkaisin, että olet kuluttanut tänä vuonna 17 858 grammaa lankaa!

    VastaaPoista
  14. Kauniit lapaset ja uusimman postauksen hipot ovat niin söpöjä! Minä veikkaan että lankaa on kulunut 19, 1kg.

    VastaaPoista
  15. Ihanat lapaset. Lankaa on kulunut paljon, arvaukseni on 19,6 kg.

    VastaaPoista
  16. Minä veikkaan, että olet kuluttanut lankaa 11 kg.

    VastaaPoista
  17. Ensimmäisen tuli mieleen, että 12,9 kiloa, joten sillä arvauksella mennään.

    VastaaPoista
  18. Olisikohan langankulutus 19 kg.

    VastaaPoista
  19. Arvailen langankulutuksesi olleen 14,4kg. Paljon sitä lankaa ainakin on mennyt! :D
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  20. Oi miten hauskat pyörätumput! Nuo kädessä kelpaa varmasti polkea :)
    villi veikkaukseni langankulutuksesta voisi olla 12,212 kiloa.
    -venduli Ravelrysta

    VastaaPoista
  21. Kivat tumput :)

    Veikkaan, että lankaa on mennyt 32kg, Huima luku, mutta niin on sun töidenkin määrä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaan, että olet neulonut lankaa 10kg 550g. Ihanat lapaset!

      Poista
    2. Arvaan, että olet neulonut lankaa 10kg 550g. Ihanat lapaset!

      Poista
  22. 9600 g lankaa.
    Lea räveltämössä

    VastaaPoista
  23. Paljon on töitä valmistunut , arvaan langan menekiksi 23kg 500g.
    Tyttik.

    VastaaPoista