sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Toinen etappi

SukkaTourin toinen ohje julkaistiin myöhään tiistai-iltana. Kymmeneltä illalla ei ehkä ole paras mahdollinen aloitusaika mutta niin vaan meitä suomalaisia oli taas iso joukko aloittamassa yhtäaikaa.


Liekö sitten johtunut myöhäisestä aloitusajasta tai muuten vaan väsymisestä mutta tein aika monta virhettä jo ihan alussa.


En ollut oikeastaan päättänyt valvonko koko yön vai menenkö nukkumaan jossain vaiheessa mutta kun kyselyketjussa tuli puheeksi kantalapun korkeus ja jouduin kysymään riittääkö minimi vai pitääkö tosiaan mitata (olis mulla se mittakin tainnut riittää) enkä saanut heti vastausta, jätin sukan odottamaan aamua ja menin nukkumaan.


Aamulla olin saanut kaksi keskenään ristiriitaista vastausta mutta uskoin emoa ja jatkoin neulomista siitä mihin olin jäänyt eli kiilakavennuksista. Sukan terässä miniminä oli vähintään kaksi mallikertaa. Sukka näytti tosi lyhyeltä jopa minun pienessä jalassani joten tein vielä kolmannenkin mallikerran.


Toinen sukka sujui ensimmäistä nopeammin mutta siihen tein myös enemmän virheitä. Ensin unohdin langankiertoja, eka virhe oli helppo korjata mutta toinen vei tosi kauan kun en meinannut millään keksiä missä virhe on. Ja sitten, ihan lopussa, kun hämmästelin itsekin että näinkö äkkiä tämä valmistui, huomasin että olin tehnyt ylimääräisiä langankiertoja ja mulla oli ihan liikaa silmukoita. Ei kun purkamaan, kyllä harmitti tuommoinen ihan oma töppäys.


Sukat valmistuivat ennen viittä iltapäivällä, olin etapin kolmas, edellä tälläkin kertaa kaksi suomalaista joista molemmat taisivat neuloa läpi koko yön. Seuraava ohje ilmestyy juhannusaattoaamuna klo 4 joten silloin neulomisaikaa on ruhtinaallisesti ennen yötä.


Toisen sukan loppupuolella minusta alkoi tuntua että tää kuvio on jotenkin tuttu. Ja niinhän se olikin, olen testineulonut sukat tällä ihan samalla pitsimallilla joskus ennen blogin aloittamista. Muuten en varmaan olisi edes muistanut koko asiaa mutta nämä on yhdet niistä harvoista sukista jotka on jääneet mulle itselle ja joita olen käyttänyt aika paljon.


Malli: Kam Chu
Lanka: Canon Hand Dyes Melville sock yarn väri Downton Abbey Matthew Crawley, tuossa yläpuolen kuvassa lähinnä oikea väri, siis tuommoinen haalea turkoosi ei ollenkaan niin sininen kuin muissa kuvissa
Puikot: 2.25 mm pyörö



9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Ja tervetuloa lukijaksi, unohdin vastata edelliseen kommentiisi.

      Poista
  2. Mikähän kirous tässä mallissa oli, kun minäkin töppäilin oikein urakalla ja useampaan kertaan, aika monta tuntia neulonta-aikaa meni siinä hommassa kankkulan kaivoon. Kumma juttu, sillä eihän tämä ollut kuin ihan tavallinen pitsisukka, joskin oikein kaunis sellainen, ja vielä hyvin kirjoitettu ohjekin. Onpa tosiaan yhteensattuma, että tuossa aikaisemmin testineulomassasi mallissa oli paitsi sama keskuspitsikuvio, myös samanlaiset tai ainakin samantyyppiset valepalmikot. Tämä Kam Chu on tosin viimeistellympi malli pitsin lopetuskaavioineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla nuo virheet tuli kyllä ihan siitä että kuvittelin oppineeni mallikerran ulkoa ja neuloin aika huolimattomasti.

      Tainnut olla molemmilla suunnittelijoilla sama mallineulekirja käytössä kun tuo sivukuviokin on niin samanlainen, näitähän sattuu kun malleja on niin paljon eikä kaikkia voi millään tarkistaa.

      Poista
  3. Sama juttu mulla, että kaikenlaista pientä tuli tässä töppäiltyä ja neulominen kesti todella pitkään, vaikka periaatteessa oli helppo malli. Yhtäkkiä vaan huomasin, että olin siirtänyt valepalmikot asteeen verran oikealle ja toisella kertaa vasemmalle. Onneksi huomasin aika pian molemmat töppäykset, vain kerran piti purkaa joku 6-7 kerrosta toisenlaisen virheen vuoksi,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin huomasin muutaman kerran että olin nostamassa väärää silmukkaa toisten yli, onneksi huomasin noin ajoissa niin ei tarvinnut purkaa. Ehkä tää ohje ei ollutkaan ihan niin helppo miltä se ensin tuntui.

      Poista
  4. Upeita sukkia, erityisesti nuo vihreät! Et satu muistamaan, mitä lankaa noin herkullinen väri on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanka on Ilun (handu.fi) värjäämää merino-kashmiria. Jotenkin musta tuntuu että toi olis voinut olla joku klubilanka, tarkemmin en muista koska sukat on tehty keväällä 2010 ja lanka on varmasti jonkin verran odottanut ennen neulomista.

      Poista
    2. Harmi, ettei siis enää ilmeisesti ole saatavilla. Mutta kiitos kuitenkin, että vastasit :)

      Poista